Akseli Kokkonen
Wikipedia
Akseli Ensio Kokkonen (s. 27. helmikuuta 1984 Oslo, Norja) on suomalainen mäkihyppääjä.
Nuorten maailmanmestaruuskilpailuista Kokkosella on kaksi maailmanmestaruutta joukkuemäestä vuosilta 2001 ja 2002. Normaalimäen kilpailussa hän sijoittui viidenneksi vuonna 2002.
Mäkihypyn maailmancupissa Kokkonen on osallistunut 46 kilpailuun ja viisi kertaa hän on sijoittunut henkilökohtaisessa kilpailussa kymmenen parhaan joukkoon. Paras sijoitus on viides sija Kuusamosta marraskuussa 2003. Kaudella 2003–2004 hän sijoittui maailmancupin kokonaiskilpailussa sijalle 19. Kesällä 2003 hän sijoittui mäkihypyn kesä-GP:ssä toiseksi.
SM-kilpailuissa hän on voittanut hopeaa suurmäestä vuonna 2004 ja pronssia normaalimäestä vuonna 2003.
Kokkonen on hakenut Norjan kansallisuutta ja tavoittelee pääsyä Norjan maajoukkueeseen.[1] Keväällä 2009 hänet valittiin kaudeksi 2009–2010 Norjan Continental Cup -maajoukkueeseen.[2]
[muokkaa] Lähteet
[muokkaa] Viitteet
- ↑ Akseli Kokkonen haluaa hypätä Norjan mäkijoukkueessa 9.1.2008. Etelä-Suomen Sanomat Viitattu 5.5.2009.
- ↑ Landslagene i hopp sesongen 2010-2011 28.4.2009. skiforbundet.no Viitattu 5.5.2009. (norjaksi)

