Aistulf

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Aistulf kuvattuna 700-luvulla lyötyyn kolikkoon.

Aistulf (k. 756) oli langobardien kuningas vuosina 749756.[1] Hän seurasi valtaistuimella veljeään Ratchisia, joka luopui kruunusta ja vetäytyi luostariin.[2] Aistulf jatkoi langobardien laajentumispolitiikkaa ja hyökkäsi paavia ja Bysantin alueita vastaan. Vuonna 751 hän valloitti Ravennan, Bysantin päätukikohdan Italiassa, ja uhkasi myös Roomaa.[1] Paavit eivät enää luottaneet heikoksi käyneeseen Bysanttiin, vaan kääntyivät frankkien major domusten eli käskynhaltijoiden puoleen.

Paavi Gregorius III oli jo vuonna 741 pyytänyt major domus Kaarle Martelia hyökkäämään langobardeja vastaan, mutta Kaarle oli kieltäytynyt, sillä frankkien valtakunnan asiat estivät häntä lähtemästä Italiaan.

Lopulta Paavi Stefanus II onnistui saamaan Kaarle Martelin pojan Pipin Pienen sotaretkelle langobardeja vastaan. Pipin oli julistautunut frankkien kuninkaaksi vuonna 751, ja Stefanuksen edeltäjä, paavi Sakarias oli antanut kirkon siunauksen Pipinin kuninkuudelle. Vastalahjaksi Pipin lupautui kirkon suojelijaksi. Pipin marssi armeijoineen Italiaan ensin 754 ja uudelleen 756 lyöden langobardit. Sen jälkeen hän luovutti sopimuksen mukaisesti paaville Rooman ja Ravennan välisen alueen, Ravennan eksarkaatin.[1]

Aistulf kuoli vuonna 756 pudottuaan metsästysretkellä hevosen selästä[2]. Hänen seuraajansa kuninkaana oli Desiderius, langobardien viimeinen kuningas.


  Edeltäjä:
Ratchis
Langobardien kuningas
 
Seuraaja:
Desiderius

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Italy - Lombards and Byzantines Encyclopædia Britannica Online Academic Edition. Encyclopædia Britannica Inc.. Viitattu 5.2.2013. englanti
  2. a b Kings of the Langobards Foundation for Medieval Genealogy. Viitattu 5.2.2013. englanti