Abu Ayyub al-Masri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Abu Ayyub al-Masri.

Abu Ayyub al-Masri (noin 196818. huhtikuuta 2010) (arab.أبو أيوب المصري ), tunnetaan myös nimellä Abu Hamza al-Mujahir, oli egyptiläinen islamisti, joka oli Irakin al-Qaidan johtaja vuodesta 2006 kuolemaansa 2010 asti. Hän nousi Irakin al-Qaidan johtoon edeltäjänsä jordanialaisen Abu Musab al-Zarqawi kuoltua Yhdysvaltain armeijan ilmaiskussa 7. kesäkuuta 2006.[1] Kesäkuussa 2006 Yhdysvallat asetti tarjolle 5 miljoonan dollarin tappopalkkion al-Masrista.[2]

Yhdysvaltain armeija kuvaili al-Masria edeltäjänsä Zarqawin läheiseksi apuriksi. Al-Masri kouluttautui Afganistanissa ja oli yksi Bagdadin al-Qaidan perustajista.[2]

Al-Masri sai surmansa huhtikuussa 2010 Irakin ja Yhdysvaltain joukkojen yhteisoperaatiossa Tikritin lähellä Salah al-Dinin maakunnassa. Samassa operaatiossa kuoli myös Irakin islamilainen valtio -ryhmän johtaja Abu Omar al-Baghdadi. Irakin pääministeri Nuri al-Maliki kertoi Yhdysvaltain armeijan tutkijoiden vahvistaneen surmansa saaneiden henkilöllisyyden DNA-testeillä.[3][4]

Al-Masrin kuolemasta tai kiinniotosta oli uutisoitu aikaisemminkin, mutta kyseiset tiedot osoittautuivat myöhemmin vääriksi. Helmikuussa 2007 hänen huhuttiin kuolleen tai haavoittuneen taisteluissa, mutta sekä Yhdysvallat että Irakin al-Qaida kiistivät väitteet. 1. toukokuuta Irakin sisäministeriö kertoi al-Masrin saaneen surmansa Irakin kapinallisjoukkojen keskinäisessä välienselvittelyssä Bagdadin pohjoispuolella. Yhdysvaltain armeija ei kyennyt vahvistamaan tietoa.[5][6] Toukokuussa 2008 irakilaisviranomaiset puolestaan kertoivat hänen joutuneen pidätetyksi Mosulin kaupungissa, mutta Yhdysvaltain sotilasviranomaiset kumosivat tiedon nopeasti.[7][8]

[muokkaa] Lähteet

  1. Senior Iraqi al-Qaeda leaders 'killed' BBC News. 19.4.2010. Viitattu 22.4.2010. (englanniksi)
  2. a b Facts on al Qaeda leader in Iraq, Abu Ayyub al-Masri
  3. Solash, Richard: U.S. Praises Iraqi Forces For Deaths Of Top Al-Qaeda Leaders rferl.org. 19.4.2010. Radio Free Europe/Radio Liberty. Viitattu 22.4.2010. (englanniksi)
  4. Irak sanoo surmanneensa kaksi tärkeää al-Qaida-johtajaa yle.fi. 19.4.2010. Viitattu 22.4.2010.
  5. Al Qaeda in Iraq leader killed: Interior Ministry
  6. Kapinalliset tappoivat Irakin al-Qaida-johtajan yle.fi. 1.5.2007. Viitattu 22.4.2010.
  7. Irakin al-Qaida-verkoston johtaja pidätetty yle.fi. 8.5.2008. Viitattu 22.4.2010.
  8. Al Qaeda in Iraq leader not captured - U.S. CNN.com. 8.5.2008. Viitattu 22.4.2010. (englanniksi)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Kirjoitusjärjestelmät
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä