Abhasian ruhtinaskunta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Abhasian ruhtinaskunta syntyi nykyisen Abhasian alueella erilliseksi feodaalivaltioksi Georgian kuningaskunnan hajoamiseen johtaneiden sisällissotien aikana 1400–1500-luvuilla. Ruhtinaskunnalla oli Osmanien valtakunnan ja sittemmin Venäjän keisarikunnan hallinnassa tietyn laajuinen autonomia, kunnes vuonna 1864 se liitettiin Venäjään.[1]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abhasiaa hallitsi 1100-luvulta lähtien Georgiaan kuuluvana ruhtinaskuntana (saeristavo) Šervašidze-dynastia. Abhasian historiasta kertovat lähteet ovat tuolta ajalta harvassa. Genovalaiset kauppiaat perustivat lyhytaikaisia kauppasatamia Abhasian rannikolle 1300-luvulla. Kun Georgian kuningaskunta joutui 1450-luvulla sisällissodan kouriin, Šervašidzet liittyivät kuningas Giorgi VIII:tä vastaan muodostettuun kapinaan, joka päättyi kuninkaallisen armeijan tappioon Tšikhorissa vuonna 1463. Sodan tuloksena Georgia jakautui kolmeen kilpailevaan kuningaskuntaan ja viiteen ruhtinaskuntaan. Abhasian ruhtinaat olivat Mingrelian vasalleja, ja Mingrelia vuorostaan vastasi Imeretin kuningaskunnalle. Nämä suhteet olivat kuitenkin lähinnä nimellisiä, ja käytännössä Mingrelian ja Abhasian hallitsijat taistelivat menestyksekkäänti paitsi itsenäisyydestään, myös toisiaan ja Imeretiä vastaan.

1500–1700-luvut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1570-luvulla Osmanien valtakunta miehitti Tskhumin linnoituksen ja muutti sen turkkilaiseksi Suhum-Kalen linnoitukseksi (mistä nykyinen nimi Suhumi). Abhasia tuli nyt Turkin ja islamin vaikutuksen alle, vaikka aiempi kristinusko korvautuikin uudella uskonnolla hyvin hitaasti, ja hallitsevat Šervašidzet kääntyivät Islamiin vasta 1700-luvun jälkimmäisellä puoliskolla.

1500–1700-lukujen ajan Abhasian hallitsijat kävivät jatkuvia rajakahakoita Mingrelian ruhtinaiden kanssa. Näiden kahakoiden tuloksena Abhasia laajentui itään; ensin Ghalidzgajoelle ja myöhemmin Engurille, joka muodostaa nykyäänkin Abhasian ja Georgian välisen rajan. Abhasian ruhtinas Zegnakin kuoleman jälkeen noin vuonna 1700 hänen ruhtinaskuntansa jakautui hänen poikiensa kesken. Vanhin veljes Rostom teki itsestään varsinaisen Abhasian ruhtinaan – alue tunnetaan myös Bzyb-Abhasiana ja ulottuu rannikolla Bzybjoelta Gagrasta Ghalidzgajoelle – ja perusti residenssinsä Lykhnyn kylään. Džikešia sai Abdžuan alueen Ghalidzgan ja Kodorin laakson välistä ja Kvapu hallitsi rannikkoaluetta Ghalidzgalta Engurille. Tsabaldallin (Tzebelda, Tsabal) ylämaat jäivät ilman keskushallintoa, niitä hallitsi Maršanian klaani. Sadznyn alue taas ulottui Gagrasta pohjoiseen Sotšin alueelle, ja sitä hallitsi Getšban klaani. Lisäksi näille alueilla jäi useita Abhasian ruhtinaista enemmän tai vähemmän riippuvaisia pienempiä läänityksiä, joita hallitsivat Šervašidzen suku tai muut aatelisperheet.

Osmanien ja Venäjän välissä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruhtinas Keilaš-Bey näyttää olleen ensimmäinen johtava abhasialainen ruhtinas (n. 1780–1808), joka kääntyi islamiin. Hänelle annettiin tästä hyvästä Suhum-kalen linnoitus. Nämä abhasialaisten ruhtinaiden kääntymiset eivät kuitenkaan olleet lopullisia – 1800-luvun aikana useat Šervašidzen suvun jäsenet vaihtoivat uskontoaan edestakaisin Venäjän ja Osmanien taistellessa alueen hallinnasta. Ensimmäisen yrityksen lämmittää suhteita Venäjään teki Keilaš-Bey vuonna 1803 hieman sen jälkeen kuin itäinen Georgia oli liitetty keisarikuntaan (1801). Kun Keilaš-Beyn poika Aslan-Bey murhasi isänsä 2. toukokuuta 1808 osmanisuuntaus pääsi Abhasiassa voitolle, mutta vain lyhyeksi aikaa. 2. heinäkuuta 1810 Venäjän laivasto saapui Suhum-Kaleen ja asetti Aslan-Beyn kilpailevan veljen Sefer-Beyn, joka oli kääntynyt kristinuskoon, Abahsian johtoon. Abhasia liittyi nyt Venäjään autonomisena ruhtinaskuntana. Sefer-Beyn, kristityltä nimeltään Giorgin, valta rajoittui kuitenkin Suhum-Kalen ja Bzybin alueille muiden osien jäädessä muslimiaatelisten hallintaan. Venäjän-Turkin sota 1828–1829 vahvisti venäläisten asemaa, mikä johti lisääntyvään hajaannukseen Abhasian eliitissä. Krimin sodan aikana venäläiset joutuivat jättämään alueen ja ruhtinas Mikael siirtyi nimellisesti Osmanien puolelle. Venäläiset saivat vakiinnutettua valtansa Abhasiassa lopullisesti vuonna 1864: Abhasian autonomia, joka oli toiminut rauhattomalla alueella venäläismyönteisenä puskurivyöhykkeenä, ei enää ollut tsaarille tarpeellinen. Šervašidzen suvun valta päättyi, kun Mikael marraskuussa 1864 pakotettiin luopumaan vallasta ja asettumaan Voronežiin. Abhasia liitettiin keisarikuntaan erikoisena Suhum-Kalen sotilashallintoalueena, joka vuonna 1883 muutettiin Kutaisin kuvernementin piirikunnaksi.

Jälkipyykki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa 1866 Venäjän viranomaisten yritys kerätä tietoja abhaasien taloudellisista oloista johti kapinaan. Kapinalliset julistivat Mikael Šervašidzen pojan Giorgin ruhtinaaksi ja marssivat Suhum-Kaleen. Vasta paikalle tuodut kenraali Dimitri Sviatopolk-Mirskiin johtamat lisäjoukot saivat kapinan kukistettua elokuussa. Venäläisten käyttämät kovat otteet johtivat abhasialaisten mujahirien (pakolaisten, emigranttien) laajaan maastamuuttoon Osmanien valtakuntaan, erityisesti paikallisten osallistuttua vuonna 1877 Kaukasuksen vuoristolaisten aloittamaan kapinaan. Tuloksena suuria alueita Abhasiassa jäi lähes asumattomiksi ja maan väkiluku putosi huomattavasti.

Hallitsijat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Abhasian ruhtinaiden hallintokausien luettelon laatimista ovat vaikeuttaneet toistuvat katkokset vallanperimyksessä, dynastiset riidat ja ulkomaiden interventiot sekä lähteiden puute.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Minahan, James: Encyclopedia of the Stateless Nations: A–C, s. 9. Greenwood Publishing Group, 2002. ISBN 9780313321092. Teoksen verkkoversio.