8 Mile
|
|
|
|---|---|
| Ohjaaja | Curtis Hanson |
| Käsikirjoittaja | Scott Silver |
| Tuottaja | Brian Grazer, Curtis Hanson, Jimmy Iovine |
| Pääosat | Eminem Kim Basinger Brittany Murphy |
|
|
|
| Valmistusmaa | Yhdysvallat, Saksa |
| Tuotantoyhtiö | Universal Pictures |
| Ensi-ilta | |
| Kesto | 110 min |
| Alkuperäiskieli | Englanti |
| Ikäraja | |
| Budjetti | 41 000 000 $ |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
8 Mile on yhdysvaltalainen elokuva nuoresta rap-laulajasta. Tarina sijoittuu Detroitin lähiöihin vuoteen 1995 ja perustuu löyhästi pääosanesittäjän, rap-laulaja Eminemin, omaan elämäntarinaan.
8 Milen on ohjannut Curtis Hanson ja käsikirjoittanut Scott Silver. Elokuvassa esiintynyt kappale "Lose Yourself" voitti vuoden 2003 Oscar-gaalassa parhaan kappaleen palkinnon.
Elokuvan on suomentanut Karri Miettinen, alias Paleface. Huomionarvoista Palefacen tekemistä rap-lyriikan käännöksistä on, että elokuvan tuotantoyhtiö osoitti kunnioitustaan tämän taiteelliselle osaamiselle suomalla tälle selkeästi suuremmat vapaudet näiden käännösten sanasta sanaan uskollisuudelle Eminemin originaali-sanoitusten suhteen, kuin monien muiden kielisten levityskopioihin tehtyihin sanoituksiin sallittiin kääntäjille, jotka olivat selkeästi ammatti-elokuvakääntäjiä, pikemmin kuin rap-lyriikan taitajia.[1]
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Rooleissa
| Eminem | ... Jimmy "B-Rabbit" Smith Jr. |
| Kim Basinger | ... Stephanie Smith |
| Mekhi Phifer | ... David "Future" Porter |
| Chloe Greenfield | ... Lily Smith |
| Brittany Murphy | ... Alexandra "Alex" Latourno |
| De'Angelo Wilson | ... DJ Iz |
| Evan Jones | ... Cheddar Bob |
| Omar Benson Miller | ... Sol George |
| Eugene Byrd | ... Wink |
| Anthony Mackie | ... Papa Doc |
| Xzibit | ... Mike |
| Proof | ... Lil Tic (cameo) |
| Taryn Manning | ... Janeane |
[muokkaa] Soundtrack
-
Pääartikkeli: 8 Mile (soundtrack)
Elokuvasta julkaistiin soundtrack 29. lokakuuta 2002.
[muokkaa] Aiheesta muualla
[muokkaa] Lähteet
- ↑ Kristiina Taivalkoski-Shilov: Subtitling 8 Mile in Three Languages: Translation Problems and Translator Licence (php) (tarkastelu kolmesta 8 mile elokuvan käännöstekstistä ominaispiirteidensä osalta) Multidimensional Translation - MuTra. 2.-6. toukokuuta 2005. Saarbruck: EU High Level Scientific Conference Series/ATRC. Viitattu 24. joulukuuta 2008. Englanninkielinen
| Studioalbumit |
Infinite · The Slim Shady LP · The Marshall Mathers LP · The Eminem Show · Encore · Relapse · Recovery |
|---|---|
| Elokuvat |
Da Hip Hop Witch · Up in Smoke Tour · The Slim Shady Show · The Wash · 8 Mile · 50 Cent: The New Breed · Crank Yankers · Funny People · Have Gun - Will Travel · Southpaw · Shady Talez |
| Muut |
Palkinnot · Shady Records · Shade 45 · D12 · The Way I Am |
Sivulta puuttuu