28 päivää myöhemmin
|
|
|
|---|---|
|
|
|
| Ohjaaja | Danny Boyle |
| Käsikirjoittaja | Alex Garland |
| Tuottaja | Andrew Macdonald |
| Pääosat | Cillian Murphy Naomie Harris Megan Burns Brendan Gleeson Christopher Eccleston |
|
|
|
| Valmistusmaa | Iso-Britannia |
| Tuotantoyhtiö | Fox Searchlight Pictures |
| Ensi-ilta | 2002 |
| Kesto | 114 min |
| Alkuperäiskieli | englanti |
| Seuraaja | 28 viikkoa myöhemmin |
|
|
|
| IMDb | |
| Elonet | |
| Allmovie | |
28 päivää myöhemmin (28 Days Later) on Danny Boylen ohjaama elokuva, jossa pääosissa ovat Cillian Murphy, Naomie Harris, Megan Burns, Brendan Gleeson ja Christopher Eccleston. Elokuva valmistui vuonna 2002 Isossa-Britanniassa. Elokuvan jatko-osa 28 viikkoa myöhemmin tuli ensi-iltaan Suomessa syksyllä 2007.
Juoni[muokkaa]
Elokuva alkaa, kun kolme eläinaktivistia murtautuu laboratorioon vapauttaakseen siellä olevat simpanssit. Ne kantavat vaarallista virusta, jota on tartunnan saaneen veressä ja syljessä. Tartuntaan riittää pureman lisäksi esimerkiksi vain veripisaran kulkeutuminen limakalvolle. Tartunnan saaneet menettävät vapaan tahtonsa noin kahdessakymmenessä sekunnissa ja muuttavat murhanhimoisiksi tappajiksi. Aktivistit vapauttavat yhden simpansseista ja saavat tartunnan.
28 päivää myöhemmin mies nimeltä Jim herää tyhjässä sairaalassa Lontoossa. Hän lähtee ulos ja huomaa kaupungin autioituneen. Hän kiertelee katuja löytämättä mistään ihmisiä. Lopulta hän menee kirkkoon, josta hän löytää kymmeniä kuolleita ja tartunnan saaneen papin. Jim joutuu pakenemaan ulos kirkosta, jolloin Selena ja Mark pelastavat hänet. Jim saa tietää heiltä viruksesta. Hän saa myös kuulla, että hänen vanhempansa ovat mitä luultavimmin kuolleet. He lähtevät Jimin kotitalolle etsimään Jimin vanhempia, mutta Mark saa tartunnan ja Selena joutuu tappamaan hänet. Onnekseen Jim ja Selena löytävät isän nimeltä Frank ja tyttären nimeltä Hannah, joilla ei ole tartuntaa. He kuulevat radiosta sotilailta kutsun ja päättävät lähteä tien päälle turvapaikkaa etsimään. Heillä on edessään pitkä ja vaarallinen matka, mutta perillä ei ole sen helpompaa. Heti ensimmäiseksi radiossa ilmoitetusta turvapaikasta ei löydy mitään ja Frank saa tartunnan, kun tartunnan saaneen verta tippuu hänen silmäänsä. Sotilaat eliminoivat hänet ja vievät muut turvatalolle, jota ympäröi muuri ja edustaa suojaa miinakenttä. Eräs sotilas nimeltä Mailer on saanut tartunnan ja on ketjussa kiinni. Muut terveet tarkkailevat häntä ja hänen käyttäytymistään. Sotilaat innostuvat, kun taloon saadaan naisia ja Jim saa alkajaisiksi huonon aseman.
Jim lyödään tajuttomaksi ja hän herää sellistä. Hänet viedään tapettavaksi muurin reunalle erään toisen vangin kanssa, mutta Jim pääsee karkaamaan. Pakoon juostessa hän kaatuu ja näkee taivaalla lentokoneen. Sotilaat tulevat tiesululle, jossa Jim tappaa molemmat. Jim palaa takaisin turvatalolle. Hän päästää Mailerin irti ja lähtee sisälle pelastamaan Hannahia ja Selenaa, joita miehet ahdistelevat. Jim ja Mailer tappavat kaikki paitsi majuri Henry Westiä. Jimiä ammutaan ja Mailer tappaa majurin. He lähtevät autolla turvatalosta. Kohtaus päättyy törmäykseen lukitun portin kanssa. Välipätkässä Selena ja Hannah elvyttävät Jimiä, joka selviää elossa. Jim herää talosta ja pian heidän ylitseen lentää sotilashävittäjä, jonka pilotti huomaa heidät. Suomalainen pilotti kutsuu lisää joukkoja hakemaan heidät.
Näyttelijät[muokkaa]
| Cillian Murphy | ... Jim |
| Naomie Harris | ... Selena |
| Noah Huntley | ... Mark |
| Brendan Gleeson | ... Frank |
| Megan Burns | ... Hannah |
| Luke Mably | ... sotamies Clifton |
| Stuart McQuarrie | ... kersantti Farrell |
| Ricci Harnett | ... korpraali Mitchell |
| Leo Bill | ... sotamies Jones |
| Junior Laniyan | ... sotamies Bell |
| Ray Panthaki | ... sotamies Bedford |
| Christopher Eccleston | ... majuri Henry West |
| Sanjay Rambaruth | ... sotamies Davis |
| Marvin Campbell | ... sotamies Mailer |
Sivulta puuttuu