Ásmundr Sankarinsurman saaga

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Ásmundr Sankarinsurman saaga (isl. Ásmundar saga kappabana) on keskiaikainen islantilainen saaga, jonka kirjoittajaa ei tunneta. Se luetaan niin kutsuttuihin muinaissaagoihin. Saaga kertoo ensin Sveanmaan kuningas Buðlista, jolla on kirottu miekka, jonka seppä on ennustanut koituvan kuninkaan kahden lapsenlapsen kohtaloksi. Miekka piilotetaan, mutta Buðlin tyttärelle syntyy kahdesta avioliitosta kummastakin poika, jotka kasvavat erillään. Saagan loppuosassa kerrotaan velipuolten, Ásmundrin ja Hildibrandrin, taistelusta. Ásmundr on löytänyt kirotun miekan ja surmaa sillä Hildibrandrin. Hän ymmärtää vasta liian myöhään heidän olevan sukulaisia. Ásmundr Sankarinsurman saaga sisältää myös edda-runoutta: edellä mainittuun taisteluun liittyvän niin kutsutun ”Hildibrandrin kuolinlaulun” sekä Ásmundrin lausuman runon tämän saapuessa taisteluun yllyttävänä osapuolena esiintyneen prinsessa Æsan saliin. [1] Ásmundr Sankarinsurman saagaa ei ole suomennettu.

Ajoitus ja tarinaperinteen ikä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ásmundr Sankarinsurman saaga on kirjoitettu 1200-luvun loppupuolella, ja sen pääkäsikirjoitukset ovat 1300- ja 1400-luvulta (Cod. Holm. 7 4to (Arkistoitu – Internet Archive); AM 586 to). Sen tarina pohjautuu kuitenkin hyvin vanhalle tarinaperinteelle, jossa kerrotaan isän ja pojan välisestä taistelusta. Tarinalla ja edellä mainitulla runolla, ”Hildibrandrin kuolinlaululla” on yhtymäkohtia 800-luvun alusta peräisin olevaan muinaisyläsaksankieliseen sankarirunoelmaan Hildebrandslied (”Hildebrandin laulu”). ”Hildibrandrin kuolinlaulu” tunnettiin myös muualla Skandinaviassa; esimerkiksi tanskalainen oppinut Saxo Grammaticus tunsi runon ja esittää siitä latinankielisen version kertoessaan Hildegeruksesta teoksessaan Gesta Danorum ( kirja 7, n.v. 1200). Sekä saagan että Saxon teoksen runo ovat todennäköisesti olleet alkujaan peräisin samasta lähteestä. Hildribrandrin tarina on näin ollen tunnettu Skandinaviassa jo 1100-luvun lopulla. Koska saagassa säilynyt runo on lyhyehkö, on epäilty (Halvorsen 1951), että Ásmundrin ja Hildibrandrin tarina on levinnyt Islannissa nimenomaan suullisena saagana, ei runomuodossa. Yksi versio Hildibrandrin tarinasta kerrotaan myös toisessa germaaniselle sankarilauluperinteelle pohjautuvassa saagassa, Þiðrekr Berniläisen saagassa. [2]

Ásmundr Sankarinsurman saaga suurvalta-ajan Ruotsissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaukaisesta menneisyydestä kertovat islantilaiset muinaissaagat alkoivat 1600–1700-luvulla herättää kiinnostusta erityisesti suurvalta-ajan Ruotsissa. Niiden katsottiin olevan lähteitä, jotka voisivat kertoa jotain Ruotsin muinaisesta ja loistokkaasta menneisyydestä, josta muuten oli saatavilla hyvin vähän lähteitä. Tämän seurauksena muinaissaagoja käytettiin ilman asianmukaista lähdekritiikkiä myös suurvaltaideologian rakennusaineena ja propagandatarkoituksessa, huolimatta siitä, että osa aikalaistutkijoista suhtautui muinaissaagojen lähdearvoon epäillen jo tuolloin. [3]

Ásmundr Sankarinsurman saga kiinnosti oppineita suurvalta-ajan Ruotsissa, sillä saagan tapahtumat lähtivät liikkeelle Sveanmaalta (isl. Svíþjóð). Sen lisäksi osa tapahtumista sijoittui Tanskan alueelle ja ”Saksien maahan” (isl. Saxland ) eli nykyisen Luoteis-Saksan alueelle. Ásmundr Sankarinsurman saagan hahmot ja tapahtumapaikat olivat myös osittain samat kuin Þiðrekr Berniläisen saagassa. Viimeksi mainittua pidettiin svealais-gööttiläisen muinaisuuden henkisenä perustana. Suhde tähän suurvalta-ajan ruotsalaisten merkittävänä pitämään lähteeseen vaikutti siihen, että Ásmundr Sankarinsurman saagaa tarkasteltiin varsin kritiikittömästi ja sitä pidettiin luotettavana historiallisena lähteenä Ruotsin muinaisesta menneisyydestä. [4] Koska ruotsalaiset eivät tuolloin enää ymmärtäneet muinaissaagojen kieltä, ilmestyi Ásmundr Sankarinsurman saaga ruotsiksi käännettynä Johan F. Peringskiöldin teoksessa Saugu Asmundar er kalladur er Kappabani. Eller Asmunds Kappabanes Saga vuonna 1722 (Stockholm: Johan Laurentius Horrn). [5]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Busch, Kay. 2004 [2002]. Großmachtstatus & Sagainterpretation. Die schwedischen Vorzeitsagaeditionen des 17. und 18. Jahrhunderts. Vol I: Beschreibung. Väitöskirja. Friedrich-Alexander-Universität Erlangen-Nürnberg (FAU), Philosophische Fakultät und Fachbereich Theologie.
  • Finlay, Alison. 2010. The Saga of Ásmundr, Killer of Champions: Introduction. Teoksessa Making History: Essays on the fornaldarsögur, toim. Martin Arnold & Alison Finlay. London: Viking Society for Northern Research and University College London, 119-124.
  • Halvorsen, Eyvind F. 1951. On the Sources of the Ásmundar saga kappabana. Studia Norvegica 5 (1951), 1-57.
  • Kanerva, Kirsi. 2015. Muinaista menneisyyttä etsimässä. Saagakäännöksiä ja riimututkimusta Ruotsin suurvalta-ajalta.Teoksessa Kirjoista kokoelmaksi. Kansansivistystä ja kansainvälisyyttä Turun kaupunginkirjastossa 1800–1900-luvuilla , toim. Kaisa Hypén, Leila Koivunen & Janne Tunturi. Turku: Avain, 246–254.
  • Ciklamini, Marlene. 1993. Ásmundar saga kappabana. Teoksessa Medieval Scandinavia: An Encyclopedia, toim. Phillip Pulsiano. New York: Garland, 22–23.
  • Simek, Rudolf & Hermann Pálsson. 2007. Lexikon der altnordischen Literatur . Kröners Taschenausgabe 490. Stuttgart: Kröner.
  • Wawn, Andrew. 2006. Whatever Happened to Úlfs saga Uggasonar? Teoksessa The Fantastic in Old Norse/Icelandic Literature: Sagas and the British Isles; Preprint Papers of The 13th International Saga Conference; Durham and York, 6th-12th August, 2006, toim. John McKinnell, David Ashurst & Donata Kick. Durham: The Centre for Medieval and Renaissance Studies, Durham University, 2: 1015–1024.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. ↑ Ciklamini 1993; Busch 2004 [2002], 132; Simek & Hermann Pálsson 2007, 24.
  2. ↑ Busch 2004 [2002], 132; Simek & Hermann Pálsson 2007, 24; Finlay 2010, 119–122.
  3. ↑ Kanerva 2015; aikalaiskritiikistä esim. Wawn 2006, 1015–1016.
  4. ↑ Busch 2004 [2002], 132, 135.
  5. ↑ Busch 2004 [2002], 132. Saagojen kääntämisestä suurvalta-ajan Ruotsissa, ks. myös Kanerva 2015.

Käännökset ja editiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ásmundar saga kappabana . Teoksessa Guðni Jónsson (toim.). 1954. Fornaldar sögur Norðurlanda, 1. Akureyri: Íslendingasagnaútgáfan, 383-408.
  • Finlay, Alison (käänt.). 2010. The Saga of Ásmundr, Killer of Champions. Teoksessa Making History: Essays on the fornaldarsögur, toim. Martin Arnold & Alison Finlay. London: Viking Society for Northern Research and University College London, 119-139.
  • Hèr hefr upp Sögu Ásmundar, er kallaðr er kappabani . Teoksessa Rafn, C. C. (toim.) 1829–1830. Fornaldar sögur Nordrlanda, 2. Kaupmannahöfn: [s.n.], 461-487.
  • Peringskiöld, Johan F. (toim.). 1722. Saugu Asmundar er kalladur er Kappabani. Eller Asmunds Kappabanes Saga. Stockholm: Johan Laurentius Horrn.
  • Winkel Horn, Frederik (käänt.). 1876. Nordiske heltesagaer. Kjøbenhavn: Samfundet til det danske literaturs fremme, 201-221.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Ásmundr_Sankarinsurman_saaga&oldid=20945013”