Yksitasoinen lentokone

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Yläsiipinen Havilland Dash 8.
Yksitasoinen Fokker E.III -lentokone.

Yksitasoinen lentokone eli yksitaso on lentokone, jossa on vain yksi siipi, toisin kuin kaksitasoissa ja kolmitasoissa. 1930-luvulta lähtien yksitasolentokone on ollut käytännössä lentokoneiden standardimuoto. Yksitasot jaetaan lisäksi ala-, keski- ja ylätasoisiin sen mukaan, missä kohdassa kantosiipi sijaitsee lentokoneen runkoon nähden.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisenä yksitasona pidetään ranskalaisen Felix du Temple de la Croix’n vuonna 1874 rakentamaa Monoplanea, joka onnistui nousemaan ilmaan mäkihyppyristä suorittamansa vauhdinoton jälkeen ja leijailemaan turvallisesti maahan. Samankaltaisia yrityksiä suorittivat myöhemmin monet muut yksityiset lentokoneenrakentajat ympäri Eurooppaa ja Yhdysvaltoja.

Ensimmäisen ohjatun, ilmaa raskaamman, moottorikäyttöisen koneen keksijöiksi on nostettu yhdysvaltalaiset Wrightin veljekset. Wrightien Flyer oli kuitenkin kaksitaso, kuten lähes kaikki lentokoneilmailun alkuaikojen menestyksekkäät konemallit. Yksitasojen arvostus kasvoi hetkellisesti, kun Louis Blériot ylitti Englannin kanaalin itse suunnittelemallaan yksitasolla 1909, ja Fokkerin yksitasoiset hävittäjät osoittaututuivat myös kelvollisiksi sotakoneiksi ensimmäisessä maailmansodassa.

Felix du Templen Monoplane.

Yksitasot olivat silti epäsuosiossa aina 1930-luvulle asti, koska lentokoneiden etupäässä puusta valmistettu runko ja siivet olivat kevyitä ja hauraita. Yksitasojen siivet tapasivat vääntyä lennon aiheuttamassa paineessa, mikä vaikeutti sivuttaisohjausta. Kaksitasoissa ei tällaista ongelmaa ollut, mikä takasi niiden valtakauden jatkumisen toistaiseksi.

Metallien käyttöön siirtymisen ja siipitekniikan parantumisen ansiosta kaksitasot joutuivat antamaan tietä yksitasoille. Toisessa maailmansodassa sotalentokoneet olivat jo muutamin poikkeuksin yksitasoisia.