Biotekniikka

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Biotekniikka eli bioteknologia on biologian ja biokemian osa-alue, joka hyödyntää eliöitä, soluja tai niiden osia.[1] Esimerkkinä mikrobien hyödyntäminen elintarviketeollisuudessa (käymisprosessit, maitohappobakteerit ja muut vastaavat) on biotekniikkaa. Moderniksi biotekniikaksi kuitenkin nykyään mielletään genetiikan ja geeniteknologian avulla tehtyjen siirtogeenisten organismien käyttöä. Ensimmäisiä bioteknisiä keksintöjä on ollut viinin käyttäminen.

Biotekniikka pohjautuu siihen, että elämän perusrakenteet ovat hyvin samanlaisia kaikilla eliöillä. Muun muassa DNA:n koodikieli on universaali eli maailmanlaajuinen. Ominaisuuksia voidaan näin siirtää kokonaan toiseen eliöön, jolla ei kyseistä ominaisuutta ole. Usein eliöiden säätelyjärjestelmät ovat kuitenkin niin erilaisia, että biologiset komponentit ovat yhteensopimattomia. Biotekniikassa ratkotaan muun muassa näitä sopimattomuusongelmia.

Biotekniikassa muokataan olemassa olevia biologisia toimintoja ja tehdään uusia.

Biotekniikkaa opiskelleet voivat työskennellä useissa ammateissa ja tehtävissä, esimerkiksi tutkijana, koulutuspäällikkönä, laboratoriomestarina tai laatuinsinöörinä. Tyypillisimpiä työnantajia ovat yritykset ja yliopistot.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tenhunen, Jukka; Ulmanen, Ismo; Ylänne, Jari: Biologia: Geeni ja biotekniikka, s. 161. 6. uudistettu painos. Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-28293-6.
  2. Biotekniikka: Mihin valmistuneet ovat sijoittuneet? töissä.fi. Viitattu 28.9.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Aldridge, Susan: Elämänlanka: Geenitekniikan tarina. (The thread of life: The story of genes and genetic engineering, 1996.) Suomentanut Tiina Onttonen. Helsinki: Art House, 1999. ISBN 951-884-243-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Biotekniikka.
Tämä biologiaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.