Redzed

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Zdeněk Veselý)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Zdeněk Veselý
Henkilötiedot
Syntynyt17. huhtikuuta 1998 (ikä 26)
Muusikko
Taiteilijanimi Redzed
Laulukielet englanti
Tyylilajit rap

Redzed (oikealta nimeltään Zdeněk Veselý) (s. 17. huhtikuuta 1998)lähde? on tsekkiläinen rap-artisti ja musiikin tuottaja. Hän on kotoisin Starovicen kylästä Břeclavin alueelta. Hänet tunnetaan ensisijaisesti ainutlaatuisesta tyylistään yhdistää rap-musiikkia genreihin, kuten nu metaliin tai klassiseen heavy metalliin. Tämä genrejen yhdistely vaikuttaa sekä instrumentaaliseen että laulusuoritukseen hänen sävellyksissä. Lähes jokaiseen hänen kappaleeseensa kuuluu kitaranäytteitä, joita hän äänittää itse, hän myös säveltää ja tuottaa biittejä itse. Toinen Redzedin erityispiirre on, että vaikka hän on Tšekin kansalainen, hän käyttää laulujensa kirjoittamiseen vain englantia. Hän itse perusteli tätä haastattelussa sillä, että englanti tuntuu hänestä soinnillisemmalta kieleltä ja samalla hän voi sanoa naturalimpia asioita, joita kukaan ei ajattele liikaa. Hänen musiikillisen konseptinsa vahvuus piilee epäilemättä genren hajanaisuudessa, jonka ansiosta hänellä on potentiaalia vedota laajaan kuuntelijakuntaan.lähde?

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Melanchoboy (1998) (2017)
  • Cemetery Punk EP (2019)
  • Suicidal Hippie (2020)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]