Yrjö Ponto
Yrjö Väinö Ponto (23. maaliskuuta 1897 Ii – 14. huhtikuuta 1967) oli suomalainen jääkärikapteeni. Hän oli sotilaskoulutuksensa ensimmäisen maailmansodan aikana Saksassa saanut jääkäri. Hän sai tulikasteensa Saksan itärintamalla Riianlahdella vuonna 1916. Myöhemmin hän osallistui Suomen sisällissotaan vääpelinä Valkoisen armeijan jääkäritykistössä.[1][2]
Perhe ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ponton äiti oli Kaisa Reeta Ponto. Hänet vihittiin avioliittoon vuonna 1919 Elsa Emilia Raution kanssa. Kävi kansakoulun. Toimi maanviljelijänä kotipitäjässään. Hän suoritti keskikoulukurssin Iin yhteiskoulussa vuonna 1930. Hän kävi suojeluskuntaupseerien täydennyskurssin vuonna 1923 ja taktiikan soveltamiskurssin vuonna 1925. Reserviupseerikoulun hän kävi vuonna 1928 ja komppanianpäällikkökurssin vuonna 1930 ja luutnanttikurssin vuonna 1937 Suojeluskuntain päällystökoulussa. Hän suoritti Sahateollisen koulun lyhennetyn kurssin vuonna 1946.[1][2]
Jääkärikausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ponto toimi jääkäriliikkeen hyväksi maalis-huhtikuussa vuonna 1916 Sulo-Weikko Pekkolan avustajana erikoistehtävissä Pohjois-Norjassa ja Pohjois-Suomessa, ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan Jääkäripataljoona 27:n täydennysjoukkoon 4. kesäkuuta 1916. Hänet siirrettiin pataljoonan haupitsipatteriin 6. joulukuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Riianlahdella ja Aa-joella.[1][2]
Suomen sisällissota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ponto astui Suomen Valkoisen armeijan palvelukseen Saksassa 7. helmikuuta 1918. Hänet ylennettiin vääpeliksi sen jälkeen kun hän oli vannonut sotilasvalan ja allekirjoittanut palvelusitoumuksen. Hän saapui takaisin Suomeen 3. maaliskuuta 1918 höyrylaiva S/S Virgolla, joka oli tuomassa Suomeen aselastia sisällissotaa varten. Suomeen saavuttuaan hänet määrättiin vääpeliksi jääkäritykistön 3. Patteriin. Hän osallistui kyseisessä patterissa taisteluihin Kurussa, Muroleessa, Viljakkalassa ja Ylöjärvellä sekä Tampereella. Hänet siirrettiin Tampereen valtauksen jälkeen toimitetussa tykistön uudelleen järjestelyssä Jääkäritykistöprikaatin 3. jääkäripatteriston 5. patteriin ja osallistui sen riveissä Viipurin valloitukseen.[1][2]
Sisällissodan jälkeinen aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ponto siirrettiin sisällissodan jälkeen 8. kesäkuuta 1918 Karjalan 19. patterin päälliköksi ja edelleen sen mukana Suomen tykistökouluun Lappeenrantaan. Tykistökoulusta hänet siirrettiin 8. lokakuuta 1918 alkaen Hämeen kenttätykistörykmentti 1:een ja edelleen 20. maaliskuuta 1919 alkaen jaosjohtajaksi kenttätykistörykmentti 3:n 7. patteriin Porajärvelle, missä hän osallistui siellä käytyihin taisteluihin. Hän erosi armeijasta 31. lokakuuta 1920. Armeijasta hän siirtyi 1. marraskuuta 1920 alkaen suojeluskuntajärjestön 10. patteriin ja samalla Suojeluskuntain yliesikunnan varikon päälliköksi Jyväskylään. Edelleen hänet siirrettiin 1. toukokuuta 1921 alkaen Jyväskylän suojeluskuntapiirin asemestariksi ja 3. heinäkuuta 1922 alkaen piirin XI alueen päälliköksi. Jyväskylästä hänet siirtyi 1. maaliskuuta 1924 alkaen Karttulan suojeluskunnan paikallispäälliköksi ja 1. helmikuuta 1925 alkaen Kuopion (myöhemmin Pohjois-Savon) suojeluskuntapiirin IX alueen (muuttui 1. heinäkuuta 1928 XIII alueeksi) päälliköksi.[1][2]
Talvi- ja jatkosota[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ponto osallistui talvisotaan toimistopäällikkönä Kuopion sotilaspiirin esikunnassa. Välirauhan aikana hän palveli Pohjois-Savon suojeluskuntapiirin X alueen päällikkönä. Jatkosodan puhjettua hänet komennettiin päälliköksi 261. Ilmatorjuntakonekiväärikomppaniaan, josta hänet siirrettiin vuonna 1943 komentajaksi Ilmatorjuntaosastoon 7. Divisioonaan ja edelleen kiväärikomppanianpäälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 12:sta. Vuonna 1943 hänet siirrettiin ryhmänjohtajakurssin johtajaksi ja myöhemmin kiväärikomppanianpäälliköksi Jalkaväenkoulutuskeskus 3:een. Hän erosi armeijasta sotien jälkeen ja työskenteli sen jälkeen työnjohtajana Metsähallituksen metsätyömailla Siilinjärvellä vuoteen 1945 saakka, jolloin hän siirtyi Keski-Suomen Uittoyhdistyksen palvelukseen. Myöhemmin hän toimi vuodesta 1947 alkaen Henkivakuutusyhtiö Salaman piiritarkastajana vuoteen 1950 saakka. Hänet on haudattu Syvänniemelle Kuopioon.[2]
Ylennykset ja kunniamerkit .svg){kind=small}
| Ylennykset | Kunniamerkit | |
|
      |
|
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
- Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.