Yleisvikaari
Yleisvikaari eli ylivikaari eli kenraalivikaari (lat. vicarius generalis, vicarius tarkoittaa ”sijaista”) on katolisessa kirkossa hiippakuntapiispan sijainen hiippakunnan hallinnossa. Tapa asettaa yleisvikaareita avustamaan piispoja hallinnollisissa asioissa on peräisin keskiajalta. Tuolloin yleisvikaari saattoi edustaa piispaa myös liturgisissa asioissa. Nykyään näitä asioita hoitaa apulaispiispa.
Valtuudet ja tehtävät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yleisvikaari on piispan henkilökohtainen edustaja kaikissa hallintoon liittyvissä asioissa. Hänellä on samat valtuudet ja sama toimeenpanovalta kuin piispallakin. Usein puhutaankin piispan ”alter egosta”, toisesta minästä. Koska yleisvikaari toimii piispan valtaoikeuksin ja hänen valtuuttamanaan, ei hänen päätöksistään voida valittaa hiippakunnan sisällä mihinkään, ei edes piispalle itselleen. Yleisvikaari johtaa hiippakunnan keskuskansliaa, jota kutsutaan nimellä yleisvikariaatti tai ordinariaatti.
Erityisen merkittävä on Rooman hiippakunnan yleisvikaarin tehtävä. Koska Rooman piispa, paavi, vastaa koko yleismaailmallisen kirkon johdosta ja hallinnosta, on Rooman hiippakunnan yleisvikaari käytännössä vastuussa hiippakunnan hallinnosta. Hiippakunnan yleisvikaarina toimii yleensä kardinaali, jonka arvonimenä on kardinaalivikaari. Toisin kuin suurin osa paavillisista virkamiehistä ja yleisvikaarit yleensä, kardinaalivikaari ei menetä arvoaan paavin kuollessa.
Suomessa Helsingin katolisen hiippakunnan yleisvikaarina toimii tällä hetkellä isä Raimo Goyarrola, lääketieteen lisensiaatti ja teologian tohtori.
Nimittäminen, vaadittavat ominaisuudet ja eroaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Katolisen kirkon kanonisen lain kaanonin 477 mukaan hiippakunnan piispa saa kutsua yleisvikaarinsa vapaasti, oman päätöksensä mukaan. Hänellä on myös milloin tahansa oikeus vapauttaa yleisvikaari tehtävistään. Yleisvikaarin on kanonisen lain mukaan oltava ”papiksi vihitty, ei 30 ikävuotta nuorempi, kanonisen lain tai teologian tohtori tai lisensiaatti tai vähintäänkin todella harjaantunut näissä tieteissä”. Tämän lisäksi yleisvikaarin on oltava ”tunnettu oikeauskoisuudestaan ja hurskaasta elämästään, oikeamielisyydestään, viisaudestaan ja käytännön hallintokokemuksestaan” (Can 478,1 CIC). Hän ei saa olla piispalle lähempää verisukua kuin kolmannen asteen serkku (Can 778,2 CIC).
Yleisvikaarin virka lakkaa virkamääräyksen päättyessä, hänen erotessaan tai piispan vapauttaessa hänet tehtävistään. Koska yleisvikaari on piispan henkilökohtainen edustaja, hän menettää välittömästi virkansa, mikäli piispa kuolee, eroaa tehtävästään, siirtyy eläkkeelle tai toisiin tehtäviin tai mikäli hänet erotetaan (Can 481 CIC).
Anglikaaninen kirkko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Myös Englannin anglikaanisessa kirkossa on keskiajalta peräisin oleva yleisvikaarijärjestelmä.
Maailmalliset yleisvikaarit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keskiajalla myös maalliset vallanpitäjät saattoivat nimittää itselleen yleisvikaarin. Erityisesti yleisvikaari oli keisarin tai kuninkaan edustaja alueella, joka ei ollut herttuan suorassa hallintavallassa.