Yö kuuluu rakkaudelle
| Yö kuuluu rakkaudelle | |
|---|---|
| Les Amants | |
 |
|
| Ohjaaja | Louis Malle |
| Käsikirjoittaja |
Louis Malle Louise de Vilmorin |
| Perustuu | Dominique Vivantin novelliin ”Point de Lendemain” |
| Tuottaja | Irénée Leriche |
| Säveltäjä |
Alain Derosnay Johannes Brahms |
| Kuvaaja | Henri Decaë |
| Pääosat |
Jeanne Moreau Jean-Marc Bory Alain Cuny |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Ranska |
| Levittäjä | The Criterion Collection |
| Ensi-ilta | 1958 |
| Kesto | 86 min |
| Alkuperäiskieli | ranska |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Yö kuuluu rakkaudelle (Les Amants) on ranskalainen romanttinen draamaelokuva vuodelta 1958. Se oli Louis Mallen toinen pitkän elokuvan ohjaustyö samana vuonna ensi-iltansa saaneen elokuvan Hissillä mestauslavalle jälkeen. Pääosia elokuvassa näyttelevät Jeanne Moreau, Jean-Marc Bory ja Alain Cuny.
The New York Timesin kriitikot valitsivat elokuvan vuonna 2004 yhdeksi kaikkien aikojen tuhannesta parhaasta elokuvasta maailmassa.[1]
Juoni
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jeanne Tournier (Moreau) elää aviomiehensä Henrin (Alain Cuny) ja pienen tyttärensä kanssa kartanossa lähellä Dijonia. Hänen etäinen aviomiehensä on kiireinen sanomalehtikustantaja, ja puolisot nukkuvat eri huoneissa. Jeanne pakenee usein arkeaan Pariisiin, jossa voi viettää aikaa trendikkään ystävättärensä Maggyn (Judith Magre) ja hevospooloa pelaavan Raoulin (José Luis de Vilallonga) kanssa, joka on myös Jeannen rakastaja.
Jeannen jatkuvat puheet Maggystä ja Raoulista saavat aviomies Henryn ehdottamaan, että Jeanne kutsuisi heidät vieraiksi kartanoonsa. Illallispäivänä Jeannen auto rikkoutuu ja hän saa kyydin kotiin itseään nuoremmalta Bernardilta (Jean-Marc Bory). Heidän saapuessaan Maggy ja Raoul ovat jo saapuneet kartanoon. Esittäytyessä selviää, että arkeologi Bernard on Henrin liiketuttavan poika, ja hänetkin kutsutaan illalliselle. Jeanne ja Bernard viettävät salaa kiihkeän yön, ja aamulla Jeanne lähtee kaikkien yllätykseksi Bernardin matkaan kohti uutta elämää.
Sensuurikiistoja
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Elokuvaa käsiteltiin Yhdysvaltain korkeimmassa oikeudessa tapauksessa Jacobellis v. Ohio, koska ohiolaisen elokuvateatterin johtaja oli saanut tuomion elokuvan esittämisestä. Nico Jacobellis sai sakkotuomion sillä perusteella, että elokuva oli säädytön (engl. obscene) ja vahingollinen lapsille. Korkein oikeus kumosi tuomion, sillä se päätti, ettei elokuva ole säädytön, ja täten sen esittäminen on perustuslain mukaan sallittua. Tuomari Potter Stewart kirjoitti kuuluisan lausuntonsa, jossa hän sanoi, että perustuslaki rajoittaa vain hardcore pornon esittämistä, eikä hän aikonut eikä ehkä osaisikaan ymmärrettävästi kuvailla kyseistä materiaalia, ”mutta”, hän jatkoi, ”tunnistan sen kun näen sen, ja elokuva jota tämä tapaus käsittelee, ei ole sitä." (But I know it when I see it, and the motion picture involved in this case is not that.)[2][3]
Suomessa elokuva esitettiin alun perin pitkä rakastelukohtaus pois leikattuna, mikä erään kriitikon mukaan poisti juonen kannalta olennaisen osan ja vei pohjan elokuvan loppuratkaisulta[4].
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ The Best 1,000 Movies Ever Made - ”The Lovers” (Arkistolinkki), The New York Times. Perustuu teokseen The New York Times Guide to the Best 1,000 Movies Ever Made, St. Martin's Griffin 2004. Viitattu 5.7.2016.
- ↑ Jacobellis v. Ohio 378 U.S. 184 (1964) ACLU Ohio. Viitattu 7.5.2018. (englanti)
- ↑ Sixth Circuit Notable Judges (PDF) The Federal Lawyer. Elokuu 2016. Arkistoitu 8.5.2018. Viitattu 7.5.2018. (englanniksi)
- ↑ Nimimerkki E. J-i: Valkokangas. Elanto, 21/1959, s. 15. Osuusliike Elanto.
