Wrexham

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hope Street kaupungin keskustassa.

Wrexham[1] (kymriksi Wrecsam) on kylpylä- ja yliopistokaupunki Cardiganinlahden rannalla Walesissa.[2] (kymriksi Wrecsam) on kaupunki Walesin pohjoisosassa. Se on Wrexhamin hallintoalueen pääkaupunki ja samalla pohjoisen Walesin suurin kaupunki. Ensimmäinen kirjallinen mainita Wrexhamista on vuodelta 1161 Henrik II pergamenteissa jossa mainitaan Wristlehamin linnoitus.[3] Kaupungin asukasluku vuoden 2016 väestölaskennassa oli 62 497.[4]

Wrexham tunnettiin aikaisemmin raskaasta teollisuudestaan, mutta 2000-luvulla alueelle on syntynyt paljon teknologiateollisuutta. Wrexhamissa sijaitsee yksi Iso-Britannian suurimmista yrityspuistoista, jossa on joko tuotanto- tai tutkimustoimintaa sellaisilla yrityksillä kuten Sharp, Brother ja Kellogg´s.

Kaupungissa on myös oma yliopisto, Glyndŵr University. Vuonna 1887 perustettu oppilaitos sai yliopiston statuksen 2008.[5]

Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Karttakeskuksen Suuri maailmankartasto, s. 46. Karttakeskus, 2013. ISBN 978-952-266-182-1.
  2. The Earth Times [vanhentunut linkki]
  3. Erddig Castle and Motte, Wrexham Wrexham History. 9.5.2016. Viitattu 26.12.2017.
  4. United Kingdom: Districts and Major Cities in Wales Citypopulation.de. 27.11.2017. Viitattu 26.1.2017.
  5. Wrexham Glyndwr University: Our history glyndwr.ac.uk. Viitattu 26.12.2017.
Tämä maantieteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.


Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Wrexham