Whina Cooper
| Whina Cooper | |
|---|---|
 Cooper Hamiltonissa vuonna 1975 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 9. joulukuuta 1895 Hokianga, Uusi-Seelanti |
| Kuollut | 26. maaliskuuta 1994 (98 vuotta) Panguru, Uusi-Seelanti |
| Kansalaisuus |
uusiseelantilainen |
| Ammatti | kansalaisaktivisti |
| Arvonimi | kuia |
| Puoliso |
Richard Gilbert (1917–1935) William Cooper (1941–1949) |
| Lapset | 7[1] |
Whina Cooper (9. joulukuuta 1895 – 26. maaliskuuta 1994[2]) oli uusiseelantilainen kansalaisaktivisti, joka puolusti maorien oikeuksia Uudessa-Seelannissa.
Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cooper syntyi vuonna 1895 Hokiangassa, ja sai nimekseen Hōhepine Te Wake. Hänen isänsä oli Heremia Te Wake ja äiti Kare Pauro Kawatihi. Molemmat olivat taustaltaan maoreja, ja isä oli Ngāti Manawa- ja Te Kaitutae -hapujen johtaja, vaikka olikin pākehā-maori (puoliksi amerikkalainen).[1]
Vuonna 1911 Cooper alkoi työskentelemään paikallisessa kaupassa, jossa hän osoittautui taitavaksi kauppiaaksi ja järjestäjäksi. Kaksi vuotta myöhemmin hän alkoi opettamaan koulussa, josta hän kuitenkin lähti kaksi vuotta myöhemmin.[3]
Uskonnolliselta vakaumukseltaan Cooper oli katolilainen.[4]
Aktivistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cooper osallistui ensimmäiseen mielenosoitukseensa ollessaan 18-vuotias, kun valkoihoinen oli aikeissa kuivata maorien käyttämä suo.[3]
Vuonna 1916 muutti takaisin lapsuudenkotiinsa ja alkoi työskennellä paikallisen osuuskunnan operoimassa kaupassa. Samaan aikaan hän myös iski silmänsä Richard Gilbertiin. Pari meni salaa naimisiin vuonna 1917, minkä johdosta Cooperin sisarukset katkaisivat suhteensa tähän joksikin aikaa.[1]
Cooper hyödynsi kaupan alalta tulevaa kokemustaan yhteisönsä hyväksi perustaen mm. postitoimiston, terveysaseman ja monitoimitalon, jossa erityisesti naiset pääsivät ääneen. 1930-luvulle tultaessa Cooper tunnustettiin Hokiangan pohjoisosissa asuvien maorien johtajaksi. Näihin aikoihin hän myös tapasi William Cooperin, jonka kanssa hän meni naimisiin vuonna 1941. Whinan ensimmäinen mies, Richard, kuoli vuonna 1935, ja Whina oli jo tuolloin raskaana Williamille. William puolestaan kuoli vuonna 1949, minkä jälkeen Whina muutti Aucklandiin.[1][3]
Vuonna 1951 Cooper oli perustamassa Maori Women's Welfare League -nimistä yhdistystä, joka pyrkii edistämään terveyttä ja kodinhoitoa maorinaisten keskuudessa. Cooper toimi yhdistyksen ensimmäisenä puheenjohtaja.[5] 1950-luvun puoliväliin mennessä yhdistyksellä oli jo yli 300 paikallisosastoa ja 4000 jäsentä. Tämän johdosta hänelle myönnettiin brittiläisen imperiumin ritarikunnan ensimmäinen luokka. Hänet ylennettiin myöhemmin ylempään luokkaan.[6]
1960-luvun lopulla Cooper lähti mukaan politiikkaan sitoutumattomana ehdokkaana, muttei tullut valituksi. Vuonna 1968 hän myös järjesti tapahtuman, jossa juhlittiin Waitangin sopumusta, sekä pyrittiin valistamaan Uuden-Seelannin valkoihoisia sen sisällöstä.[1]
Vuoden 1975 marssi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cooperin suurin ja näkyvin saavutus oli hänen vuonna 1975 järjestämänsä marssi, jossa 79-vuotiaan Cooperin johtama väkijoukko marssi Pohjoissaaren pohjoiskärjestä Wellingtoniin, Uuden-Seelannin parlamenttiin. Tarkoituksena oli osoittaa mieltä maan harjoittamaa politiikkaa vastaan, jossa maorien maat oltiin viety. Marssi alkoi 14. syyskuuta 50 henkilön voimin. Tuhannen kilometrin marssin varrella mukaan liittyi lisää mielenosoittajia, ja pääkaupunkiin päästyään parlamentin edustalla mieltään osoitti 5000 henkilöä. Tapahtumassa parlamentille luovutettiin myös noin 60 000 henkilön allekirjoittama adressi, jossa osoitettiin tuki marssin ajamien asioiden puolesta.[6]
Marssi oli siinä mielessä merkittävä, että sen seurauksena perustettiin Waitangin tuomioistuin, jonka tehtävä oli selvittää Waitangin sopimuksen mahdollisia rikkomuksia.[3]
Viimeiset vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Cooper palasi kotiseuduilleen vuonna 1983 ja kuoli Pangurussa 26. marraskuuta 1994 ollessaan 98-vuotias. Hänen hautajaisissaan oli paikalla useita tuhansia ihmisiä, minkä lisäksi tilaisuutta seurasi suoran televisiolähetyksen välityksellä yli miljoona katsojaa.[1]
Kunnianosoituksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Brittiläisen imperiumin ritarikunta (Iso-Britannia, 1981)[7]
Uuden-Seelannin ritarikunta (Uusi-Seelanti, 1991)[8]
Uuden-Seelannin naisten äänioikeuden 100-vuotisjuhlamitali (Uusi-Seelanti, 1993)[9]
_Ribbon.svg){kind=small}
Cooperin elämästä kertova elokuva Whina sai ensi-iltansa 23. kesäkuuta 2022, ja Cooperia esitti Rena Owen.[10][11]
Cooper sai patsaan Hokiangaan vuonna 2020, ja sen paljasti pääministeri Jacinda Ardern. Patsas osoittaa kohti Wellingtonia muistuttaakseen pääkaupungin poliitikkoja Cooperin tekemästä työstä.[12]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f Story: Cooper, Whina Te Ara - the Encyclopedia of New Zealand. 2023. Viitattu 21.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Whina Cooper: Personal details nzhistory.govt.nz. 2023. Viitattu 21.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Whina Cooper Britannica Kids. Viitattu 21.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Whina Cooper: Fearless and unforgettable E-Tangata. 22.2.2020. Viitattu 21.4.2023. (englanniksi)
- ↑ 1975, Whina Cooper: A voice to be heard NZ Herald. Viitattu 21.4.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Celebrating Dame Whina Cooper and the fight for Māori land rights New Zealand Parliament. 2023. Viitattu 21.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Page 39 | Supplement 48469 The Gazette. 30.12.1980. Viitattu 20.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Page 29 | Supplement 52564 The Gazette. 14.6.1991. Viitattu 20.4.2023. (englanniksi)
- ↑ The New Zealand Suffrage Centennial Medal 1993 - Register of recipients Department of the Prime Minister and Cabinet. 2023. Viitattu 20.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Rena Owen: tackling the role of a lifetime in Whina RNZ. 18.6.2022. Viitattu 20.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Whina (2022) IMDb. 2022. Viitattu 21.4.2023. (englanniksi)
- ↑ Hundreds gather in Panguru, Northland as statue of Dame Whina Cooper is unveiled 1News. 3.2.2020. Viitattu 21.4.2023. (englanniksi)
| ||||||||||||||
