What Is Love (Haddawayn kappale)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
”What Is Love”
Haddaway
Singlen ”What Is Love” kansikuva
Singlen tiedot
 Albumilta The Album
 Nauhoitettu  1992
 Julkaistu 8. toukokuuta 1993
 Formaatti CDS, maxi-single
 Tyylilaji eurodance
 Kesto 04.28
 Levy-yhtiö Coconut
Haddawayn muut singlet
””
”What Is Love”
1993
Life
1993

What Is Love” on Haddawayn vuonna 1993 julkaistu kappale. Single sijoittui monissa maissa listojen kärkeen.

Single nousi listakakkoseksi Saksassa, kuudenneksi Britanniassa ja Yhdysvalloissa Billboard Hot 100 -listan sijalle yksitoista. Se sai Yhdysvalloissa kultalevyn. Vuoden 1994 huhtikuuhun mennessä singleä oli myyty maailmanlaajuisesti 2,6 miljoonaa kappaletta.[1] Se oli vuonna 2010 Saksan kaikkien aikojen 62. myydyin singlelevy.[2]

Käännöskappale[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tauski julkaisi alkuvuodesta 2009 kappaleesta suomenkielisen käännöskappaleen ”Mitä jos?”.[3] Kappaleen rap-osuuden laulaa Hausmylly-yhtyeessäkin vaikuttanut Enzo.[4] Haddaway on itse sanonut kappaaleesta: ”Ei tämä versio nyt ihan ällöttävä ole, pelkästään outo.”[5]

Muuta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kappale on tunnettu myös yhdysvaltalaisen komediasarjan Saturday Night Liven The Roxbury Guys -sketseistä. Veljekset Doug ja Steve Butab kuuntelevat autolla ajaessa kappaletta ja nytkyttävät päitään.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Weinert, Ellie: Casebook: Haddaway. Billboard, 26.3.1994, s. 58. Artikkelin verkkoversio Viitattu 13.2.2016. (englanniksi)
  2. Best-selling singles of all time in Germany Musicline.de. Viitattu 30.9.2010.
  3. Haddawayn megahitti suomeksi, kuuntele jos uskallat! Stara.fi. 4.1.2009. Viitattu 30.9.2010.
  4. Niemelä, Antti: Arvostelussa Tauski feat. Enzo: Mitä jos? (What Is Love) Findance.com. 29.1.2009. Viitattu 30.9.2010.
  5. Lehtonen, Pauliina: Tätä mieltä Haddaway oli Tauskin coverista! Ilta-Sanomat. 12.7.2009. Viitattu 30.9.2010.