Warkauden Klubi

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Warkauden Klubi

Varkauden klubi on aivan Varkauden keskustassa sijaitseva kartano, joka on ollut nykyisellä paikallaan Varkauden Päiviönsaarella vuodesta 1876. Varkauden klubi on toiminut historiansa aikana ruukinpatruunan asuntona, hotellina, ravintolana ja virkamiesklubina. Nykyisin 1000 m² tiloissa on mahdollisuus järjestää erilaisia tilaisuuksia, tapahtumia ja juhlia, sekä yöpyä samoissa puitteissa kuin Presidentti Kekkonen aikoinaan.[1]


Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varkauden ruukkiyhdyskunnan synty on osa suomalaisen yhteiskunnan teollistumista. Jo 1800-luvulla paikkakunnalla toimi ajan mittapuun mukaan kaksi suurehkoa konepajaa, joiden päätuotteita olivat laivat. Vuosina 1871-1879 Varkauden konepajalla valmistui 56 laivaa. Varsinainen teollinen läpimurto tapahtui vuosisadan loppupuolella. Varkautelaisen ruukinyhdyskunnan syntyyn vaikutti suotuisasti paikan sijainti. Vesien ja metsän antimet olivat tärkeitä Saimaan alueen laajenevalle liikenteelle, kaupalle ja teollisuudelle. Alueen koskista saatiin niin kalaa kuin teollisuuden tarvitsemaa vesivoimaa. Lähes koskemattomat itäsuomalaiset metsät olivat rikkauden lähteitä, joihin teollisuuden perustanlaskijoiden katseet kohdistuivat. Kaiken lisäksi varsinkin noususuhdanteiden aikoina Venäjän markkinat suorastaan imivät maatalouden ja teollisuuden tuotteita. Uskottiinpa siihenkin, että itäisen Suomen vesistä saataisiin helposti jalostettavaa järvimaata.

Varkautelaisen teollisuuden perusta rakennettiin kahden jalan varaan: puisen ja metallisen. Sahatavaraa ja metallituotteita lähti Varkaudesta maailmalle. Tavaran kuljettamiseen tarvittiin laivoja, ja niitä Varkaudessa osattiin rakentaa. Rautatie paikkakunnalle vedettiin vasta vuonna 1913. Varkauden teollinen elämä sykkii maailmanmarkkinoiden tahdissa. Lama-aikoina työtä ei ollut kaikille. Köyhyys ja nälkä olivat tuttuja vieraita.

Varkauden teollisuuden ja koko yhdyskunnan tulevaisuuden kannalta merkittävä ratkaisu tehtiin vuonna 1909. Taloudellisiin vaikeuksiin ajatuneelle paikkakunnan teollisuudelle etsittiin uutta omistajaa. Kaksi osakeyhtiötä kävivät tiukan kamppailun siitä, kenen omistukseen varkautelainen teollisuus päätyisi. Enso Gutzeit Oy hävisi kilvan sukuyhtiö A. Ahlström Oy:lle. Värikkäiden vaiheiden jälkeen teollisuuden osaenemmistö siirtyi Walter Ahlströmin johtamalle yhtiölle.

Ahlström-yhtiön tullessa paikkakunnalle Varkaus oli pieni yhdyskunta. Henkikirjojen mukaan vuonna 1910 Varkaudessa asui 3 407 henkeä. Ahlströmin suunnitelmat muuttivat kaiken. Paikkakunnalla ryhdyttiin mittaviin teollisiin investointeihin. Walter Ahlström asetti tavoitteekseen rakentaa maan johtava puunjalostusteollisuuden yksikkö nimenomaan Varkauteen. Ensitöinä yhtiö uudisti paikkakunnan sahan. Uusi höyryvoimarakennus ja savupiippu valmistuivat vuoden 1913 lopulla. Edellisen vuoden marraskuussa oli tehty päätös puuhiomon rakentamisesta. Selluloosatehtaan piti valmistua vuosien 1917-18 taitteessa, mutta toisin kävi. Tehdas saatiin käyntiin vasta vuoden 1919 aikana. Menestyäkseen Ahlström-yhtiön oli huolehdittava muistakin asioista kuin pelkistä teollisuuden investoinneista. Yhtiön oli sijoitettava varojaan sekä asuntojen että teiden rakentamiseen. Esimerkiksi vuonna 1914 yhtiö otti huolekseen siltojen rakentamisen ja korjaamisen. Yhtiö vastasi myös sairaanhoidosta, kulutoimesta ja seurakuntatyöstä. Vuonna 1918 Suomessa käytiin verinen kansalaissota. Tapahtumien vyöryt ulottuivat myös Varkauteen. Valkoisen armeijan tavoitteena oli sodan alkupäivistä lähtien nitistää rintamalinjojen taakse jäänyt punainen saareke. Suuremmitta taisteluitta valkoiset valtasivat helmikuun lopulla Varkauden. Puolin ja toisin tehdyt väkivallanteot olivat kylväneet vihanpidon siemenet. Sodan jälkiselvittelyissä yli 10% paikkakunnan miesväestöstä pääsi hengestään.

Vuoteen 1919 tultaessa Varkaudesta oli jo tullut merkittävä teollinen keskus. Ahlström-yhtiön päätös lähteä kehittämään nimenomaan Varkautta tiesi, että paikkakunnan tulevaisuus teollisena yhdyskuntana oli sinetöity. Ratkaisu oli sikälikin merkittävä, että 1900-luvun alkukymmeniä Varkaus ei ollut itsenäinen kunta. Joroisten ja Leppävirran reuna-alueena yhdyskunnan kehittymiseen ei sijoitettu kovinkaan mittavia varoja. Kunnallista itsenäisyyttä varkautelaiset saivat odottaa aina vuoteen 1929 saakka. Vuoden 1918 tapahtumien jälkeen Varkaus oli voimallisesti kahtiajakautunut yhdyskunta.

Klubin synty ja suunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varkautelaisessa yhteiskunnassa elettiin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä aikaa, jolloin yhteiskuntaluokkien väliset rajat olivat selvät. Jakolinja ei kulkenut ainoastaan porvariston ja työväestön välillä. Myös porvaripiirien jäsenet tiesivät oman paikkansa teollisuuspaikkakunnan arvojärjestyksessä. Yhteiskunnallinen asema määritti myös sitä, millaisiin toimintoihin henkilö saattoi osallistua ja kenen seurassa liikkua.

Vuoden 1918 kansalaissota jälkiselvittelyineen merkitsi valtasuhteiden vaihtumista myös Varkaudessa. Siirryttiin valkoisen Suomen aikaan, jolloin suojeluskunnat pitivät järjestystä. Porvarispiireissä kaivattiin muitakin järjestäytymisen muotoja kuin armeijamaisesti järjestäytynyt suojeluskunta. Muiden paikkakuntien mallin mukaan Varkaudessa syntyi ajatus oman tehtaan klubin perustamisesta. Tuumasta ryhdyttiin toimeen ja oma klubi perustettiin. Vuoden 1919 klubin toimintakertomuksen asia kirjattiin seuraavasti: ”Syksyllä 1918 heräsi kysymys virkamiesyhdistyksen perustamisesta Warkauden Tehtaan virkailijoiden keskuudessa ja keskusteltiin tästä muutamissa kokouksissa tehtaan konttorissa. Tuloksena oli päätös perustaa Warkauden Tehtaan Klubi, sekä valittiin herrat J. Kaustinen, C.S. Westman, Y. Heinonen, R. Hendunen ja L. Lemström valmistamaan sääntöehdotusta klubille. Perustavassa kokouksessa 8 p. Tammikuuta hyväksyttiin klubin säännöt, ja 7 p. Helmikuuta pidettiin ensimmäinen vuosikokous.”

Kyseisessä vuosikokouksessa valittiin klubin ensimmäiseen johtokuntaan puheenjohtajaksi insinööri J. Kaustinen, varapuheenjohtajaksi insinööri C.S. Westman, sihteeriksi herra R. Hendunen, klubimestariksi herra E. Grönblom, rahastonhoitajaksi herra J.N. Helenius, kirjastonhoitajaksi E. Lindqvist sekä johtokunnan jäseneksi herra L. Lemström. Westmanin ja Hendusen muuttaessa vuoden aikana pois Varkaudesta heidän tilalleen valittiin varapuheenjohtajaksi isännöitsijä Y. Lindqvist ja sihteeriksi insinööri W. Lindgren. Uudeksi kirjastonhoitajaksi valittiin kesken vuoden insinööri B. Skogström.

Johtokunta velvoitettiin käynnistämään perustetun klubin toiminta. Vuosikertomuksen perusteella valitut toimihenkilöt onnistuivat tehtävässään: ”Johtokunnan ensimmäiseksi tehtäväksi tuli sopivan klubihuoneiston hankkiminen, mikä vasta sitten onnistui, kun Tienkorva-rakennus marraskuussa valmistui ja A. Ahlström Osakeyhtiön johtokunta oli luovuttanut siinä klubille uuden klubisalin, kirjastohuoneen ja kyökin. Sitten kun A. Ahlström Osakeyhtiö hyväntahtoisesti oli lahjoittanut klubille Smk 15 000:- sekä klubi päättänyt käyttää varat klubikaluston hankkimiseen, kävi johtokunnalle mahdolliseksi klubihuoneiston sisutaminen ja hankkia välttämättömät taloustarpeet.” Tietoturva-rakennus, jossa ensimmäinen klubihuoneisto sijaitsi, valmistui vuonna 1913. Ahlströminkadun varteen nousseen rakennuksen olivat suunnitelleet arkkitehdit Valter ja Ivar Thomé. Vuonna 1932 tehdyn peruskorjauksen ja laajennuksen jälkeen klubitilat kohenivat entisestään. Laajennuksen yhteydessä pääsisäänkäynti muutettiin julkisivun eli Ahlströminkadun puolelle. Tienhaarassa klubi toimi aina vuoteen 1947 saakka.

Alkuinnostusta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klubin toiminta oli uutta ja kiinnostavaa. Ensimmäisen toimintavuoden aikana klubiin liittyi 66 jäsentä. Tästä huolimatta aikalaiset arvioivat klubielämää verrattain laimeaksi. Syynä pidettiin biljardin ja kirjaston puuttumista. Varsinainen tapaus oli klubihuoneiston juhlallinen vihkiminen 22. marraskuuta 1919. Kunniavieraina tilaisuudessa olivat ylitirehtööri W. Ahlström sekä vapaaherratar ja paroni Cedercreutz. Klubin avajaisia juhlittiin varsin perusteellisesti, sillä juhlan ilmoitettiin loppuneen kello kuuden aikaan aamulla.

Lukemalla klubin ensimmäistä toimintakertomusta niin sanotusti rivien välistä voi päätyä muutamaan tulkintaan. Ensinnäkin A. Ahlström-yhtiön johto näyttää suhtautuneen klubin perustamiseen sangen myönteisesti. Monet päättäviin elimiin valitut henkilöt olivat yhtiössä todella vaikutusvaltaisessa asemissa. Myös klubihuoneiston järjestyminen varsin pian osoittaa, että yhtiössä oli halukkuutta varkautelaisen klubitoiminnan tukemiseen.

Toiseksi klubitoiminnan malli näyttää tulleen Varkauden ulkopuolelta. Muualle Suomeenhan vastaavanlaisia klubeja oli perustettu jo aiemmin. Vuosikertomuksen toteamus klubitoiminnan laimeuden syistä eli biljardin ja kirjaston puuttumisesta viestii, että varkautelaisilla klubipäättäjillä oli jonkinlainen käsitys siitä, mitä klubeilla tuli puuhastella.

Kolmanneksi klubin toiminnalle oli olemassa sosiaalinen tilauksensa. Jo klubin perustamista suunnittelevassa kokouksessa oli paikalla 30 henkeä. Neljänneksi klubin toiminnalla pyrittiin luomaan ”herrasväen yhteisöllisyyttä”. 1900-luvun alkupuolella Varkaudessa ei ollut suuressa määrin kulttuuritarjontaa, johon herraskaiset olisivat voineet osallistua. Klubi oli yksi mahdollinen keino sitoa korkeasti koulutettuja henkilöitä Ahlströmin varkautelaisiin tuotantolaitoksiin.

Järjestöjen menestyksekkään toiminnan edellytys on, että jäsenistö kokee toiminnan mielekkääksi. Niinpä klubin johtokunnassa oli käynnistettävä pohdinnat, millä ihmisiä saataisiin sitoutumaan klubin toimintoihin. Yhdeksi keinoksi nähtiin huvitustoiminta, jota varten valittiin jo ensimmäisessä vuosikokouksessa huvitoimikunta. Vastuullisen viihdytystehtävän hoitamiseen pääsivät herrat E. Lindqvist, L. Lemström, P. Ryynänen, tohtorinna L. Brummert sekä rouvat E. Kaustinen ja Gurli Westman. Viihtymistä ajatellen hallitus tilasi klubihuoneistoon myös luettavaa. Ensimmäiset tilatut lehdet olivat Dagens Press, Lördagen, Veckans Kronika, Finskt Idrottblad, Suomen Kuvalehti, Tuulisää, Suomen Sosiaalidemokraatti, Suomen Urheilulehti, Uuden Suomen Iltalehti, Finsk Tidskrift, Suomen Sotilas, Die Woche, Strix ja Simplicissimus.

Klubitoiminnan tavoitteeksi asetettiin alun alkaen viihtyminen ja seurustelu. Nämä tavoitteet saavutettiin ainakin osittain sillä klubielämä vilkaistui nopeasti. Vuoden 1920 toimintakertomuksessa asiaa kuvailtiin innostuneesti: ”Sitten kun uusi klubihuoneisto edellisen vuoden lopulla oli saatu valmiiksi sekä sisustettu, on klubimme toisena toimintavuotenaan paremmin voinut täyttää tarkoituksensa valmistaa jäsenilleen tilaisuuden yhteiseen seurusteluun ja huvitteluun. Kiitos tehtäväänsä innostuneen juhlakomitean, ovat klubin jäsenet olleet tilaisuudessa viettämään useita erittäin onnistuneita juhlia ja meidän klubi-iltamme ovat näyttäytyneet verrattain pidetyiksi sekä koonneet jäseniä yhdessäoloon tiistai-iltaisin. Lukusali sanomalehtineen ja aikakauslehtineen, uusi kirjasto ja erittäinkin syyskuussa hankittu biljardi ovat yhä lisänneet yleistä viihtymistä ja aikaansaaneet, että klubielämämme on muodustunut paljon vilkkaammaksi kuin ennen.”

Sotavuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Klubitoiminnan huolet ja ongelmat suhteellistuivat pian, sillä marraskuun 30. päivä 1939 putosivat ensimmäiset pommit Helsinkiin. Edessä oli monta raskasta sodan vuotta. Miesten lähteminen rintamalle hiljensi klubin toimintoja. Klubihuoneistostakin jouduttiin luopumaan, sillä tilat annettiin sotilaiden ja sairaanhoitohenkilökunnan käyttöön. Poikkeusoloissa ihmiset olivat jatkuvassa liikkeessä. Klubin toimintakertomukseen kirjattiin, että ”jäsenet ovat tulleet ja menneet”. Joidenkin osalta sotavuodet koituivat viimeiseksi matkaksi. Vuoden 1940 aikana menehtyivät G. Harju-Jeanty, August Antsalo ja rouva A. Sarparanta. G. Harju-Jeanty’n muistoa klubilaiset kunnioittivat järjestämällä erityisen muistojuhlan. Maaliskuun 6. päivänä vainajan haudalle käytiin laskemassa seppele. Tämän jälkeen pidettiin klubihuoneistossa muistotilaisuus, jossa puhui maisteri Tallqvist.

Aivan kokonaan klubitoiminnat eivät sodan vuosina loppuneet. Vaikka juhlissa ei ollutkaan ilo ylimmillään, niin silti niitä järjestettiin. Vuoden 1940 marraskuussa pidetyssä tilaisuudessa kuultiin kaksi alustusta. Insinööri Kirilov kertoi kuusiviikkoisesta Moskovan vierailustaan. Dosentti Hans Ruin käsitteli alustuksessaan Ruotsin vapaaehtoisia puolustussodissamme. Lisäksi Warkauden Mieslaulajat lauloivat. Vuoden aikana tehtiin myös kaksi matkaa Kinkamoon.

Klubin toiminta hiljeni entisestään, kun valtiojohdon toimesta kiellettiin juhlien järjestäminen. Vuoden 1941 aikana pidettiin yksi juhlatilaisuus. Kyseisessä tilaisuudessa insinööri Björklund lahjoitti klubille arvokkaan valokuva-albumin, jossa esiteltiin klubin 20-vuotista toimintaa. Kinkamossa oli sotavuosina ja etenkin talvisaikaan vilkasta toimintaa. Yksi sota-aikojen erikoisista klubitapahtumista oli vuoden 1943 lopulla järjestetty taulunäyttely. Tilaisuudessa piti suomenkielisen esitelmän taiteilija Eero Snellman. Taulut näyttelyyn koottiin niin, että jäseniä pyydettiin valitsemaan kotinsa taulukokoelmista yksi tai kaksi parasta teosta, mieluimmin kotimaisten taiteilijoiden tuotantoa, ja tuomaan ne Klubille, jossa erikoinen toimikunta huolehti niiden ripustamisesta seinille.

Sotavuosinakin uskaltauduttiin suunnitelemaan klubin tulevaisuutta. Heinäkuussa 1942 hallituksen kokouksessa nousi esille yllättävä asia. Johtaja Enckell kertoi hallituksen jäsenille, että entinen johtajan asunto voitaisiin ottaa klubin uudeksi huoneistoksi. Ilmeisesti asiaa oli jo jonkin verran valmisteltu, sillä muutostyön suunnitelijaksi oli pestattu Alvar Aalto. Myös klubiorganisaation toimivuutta ennätettiin pohtia. Vuoden 1944 alussa hallitus valmisteli sääntöuudistuksen, jonka mukaisesti klubille tuli valita hallituksen ja toimikuntien lisäksi erillinen valtuusto. Uuden elimen tehtäväksi tuli vuoskokousasioiden valmistelu. Jäseniä valittavaan valtuustoon tuli vähintään 12 ja enintään 20.

Pappa Glöersenin tahdissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sotavuosien jälkeen monet asiat muuttuivat suomalaisessa yhteiskunnassa. Poliittinen ilmapiiri koki syviä muutoksia. Valkoisen Suomen ajanjakso oli nyt takana. Alkoi maan jälleenrakennuksen ja sotakorvausten maksamisen aika. Varkaudenkin teollisuus kantoi vastuunsa sotakorvaustuotteiden valmistuksesta.

Varkauden teollisuuden sisäisessä työnjaossa tapahtui muutos huhtikuun neljäntenä päivänä 1946. Paikkakunnalle ilmestyi värikäs herra, joka ansaitsi toimillaan varkautelaisen teollisuuden viimeisen patruunan arvonimen. Leif Glöersen oli kyseisen herran nimi.

Glöersenin toiminta ulottui laajalti varsinaisen tuotannon ulkopuolelle. Uusi paikallisjohtaja saattoi ilmestyä heiluvine keppeineen yllättäviin paikkoihin. Glöersenin kerrotaan esimerkiksi astellen yhtiön palkkalistoilla olevien koteihin, ja määränneet seinät maalattavaksi uusin värein. Varkautelaisessa suullisessa perinteessä liikkuu tieto siitäkin, että keppiherra olisi määrännyt uuden värin jopa työväentalon sisäseiniin.

Glöersen vaikutti puolisonsa Maryn kanssa Varkaudessa 1960-luvun puolivälin vuosiin saakka. Myös klubin toimintaan paikallisjohtaja jätti omat puumerkkinsä. Jälkikäteisarvon mukaan Glöersen omaksui kiitettävällä tavalla ajatuksen, että raskaat työt vaativat myös kunnon huvit. Klubitoiminta nähtiin osaksi tätä huvittelua. On jopa arvioiutu, että patruunan värikkyys heijastui aina klubikoristeisiin saakka. Hyvällä syyllä voidaan sanoa, että Glöersin aika muodostaa yhden ajanjakson myös klubin historiassa. Varmasti johtajan suhtautumiseen klubia kohtaan vaikutti sekin, että hänen puolisonsa oli aktiivinen klubivaikuttaja. Vuoden 1948 kesäkuussa Mary Glöersen valittiin bridgetoimikunnan jäseneksi.

Keloutumisen vuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leif Glöersenin jäätyä eläkkeelle ja muutettua pois paikkakunnalta päättyi yksi jakso varkautelaisessa tehdasyhteyskunnassa. Glöersen keppeineen jäi Varkauden historian viimeiseksi patruunaksi, jonka jälkeen kaikki oli toisin. Enää ei nähty yhtiön mustaa edustusautoa ja sen takapenkillä istuvaa arvokkaasti harmaantunutta paikallisjohtajaa. Glöersin lähdöllä oli merkittävät seuraukset myös klubielämälle. Yhtiön suoranainen tuki klubitoiminnalle väheni huomattavasti. Esimerkiksi klubi-iltojen koristeluihin ei voitu enää käyttää entisessä määrin enempää työvoimaa kuin rakennusaineitakaan. Glöersenin jälkeen siirryttiin aikaan, jolloin kaikki oli tehtävä omin voimin aidossa talkoohengessä.

Uuden klubin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uudenlaisen klubitoiminnan alku voidaan hyvällä syyllä sijoittaa 1980-luvun puolivälin paikkeille. Aikakirjat kertovat, että tuolloin klubitoimintaa lähdettiin kehittämään aivan uusista lähtökohdista. Tuolloiset päättäjät tekivät listauksen klubin jäsenistä. Vuoden 1986 lopussa klubissa oli 470 äänioikeutettua jäsentä. Suinkaan kaikki eivät olleet toimivia ja olipa osa jäsenluetteloon merkityistä jo siirtynyt ajasta ikuisuuteen. Toiminnan jonkinlaisesta vilkastumista 1980-luvulla osoittaa klubijäseneksi liittymisajankohtien tarkastelu. Jäsenluetteon mukaan ennen vuotta 1970 liittyneitä jäseniä oli 57 henkeä. Vuosina 1970-1975 klubiin liittyi 77 jäsentä. Seuraavan viiden vuoden aikana (1976-1980) klubin jäseneksi hyväksyttiin 90 halukasta. Vuosien 1980-1985 välisenä aikana jäseneksi pääsi 177 henkeä.

Klubin monet merkitykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Warkauden Tehtaan Klubi ja sittemmin Warkauden teollisuusklubi ovat olleet ennen kaikkea yhdessäolo-organisaatioita. Klubihuoneistot Tienhaarassa ja Päiviönsaaren Villassa ovat koonneet tiloihinsa teollisuuden ylemmissä tehtävissä toimineita henkilöitä. Harrastusmuodot ovat olleet moninaiset. Juhlia, värikkäitä tapahtumia ja puhetta on riittänyt. Osa tekemisistä on tallentunut kirjallisiksi dokumenteiksi ja kuviksi. Onpa klubitoimintaa taltioitu myös filmille.

Eri sukupolville klubirientojen merkitys on ollut poikkeavaa. Ennen Toisen maailmansodan vuosia klubi oli varsin suljettu, lähes salaseuramainen yhteisö, jonka ovet eivät auenneet kuin harvoille ja valituille. Klubi oli porvarillisen järjestäytymisen muoto, joka tarjosi paikkakunnan eliitille mahdollisuuden yhteiseen vapaa-ajanviettoon. Paikallisen teollisuusjohdon näkökulmasta klubi oli vetovoimatekijä, jolla houkuteltiin korkeasti koulutettuja henkilöitä laajenevan Ahlström-yhtiön vastuullisiin tehtäviin. Klubitoiminnan luonne muuttui 1940-luvun loppupuolella. Leif Glöersenin patruunamaisten otteiden piiriin lukeutui myös klubin johtaminen. Klubitoiminnassa elettiin 1950-luvulla ja vielä seuraavan vuosikymmenen alussa ”römmiläisen yhteenkuuluvuuden kulta-aikoja”. Aikalaisten mukaan ”meno oli hirveää” juhlien kestäessä aamutunneille. Glöersenin aikana klubitoiminnassa tapahtui myös tiettyä avatumista. Vaikka ainoastaan paikallisjohtajalla itsellään oli oikeus kutsua ulkopuolisia klubivieraita, niin yhä useamman teollisuuden ulkopuolisen henkilön tie johti klubille. Esimerkiksi sairaalan johtavat lääkärit kuuluivat kutsuttavien joukkoon.

”Viimeisen patruunan” lähdettyä Varkaudesta yhtiön uusi paikallisjohto ei antanut klubille enää samanlaista asemaa kuin aiemmin. Klubitoiminta hiljenikin ratkaisevasti 1960-luvun lopulta alkaen. ”Hirveän menon” sukupolven vanhetessa toiminta urautui perinteisten toimintojen järjestämiseen. Klubitoiminnassa tapahtui eräänlainen keloutuminen. Teollisuuden omistussuhteiden muuttuessa 1980-luvun puolivälin taituttua klubitoiminta kohtasi aivan uudenlaiset haasteet. Ahlström-yhtiön valta-ajan päädyttyä oli myös klubitoiminta organisoitava uudelleen. Sekä jäsenoikeuksien että rahoitusjärjetelyjen suhteen oli tehtävä uusia järjestelyjä. Klubitoimintojen säilymisen kannalta arvoonsa nousivat henkilöt, jotka ymmärsivät vuosikymmenien aikana luodun klubikulttuurin merkityksen.

Tehtaan klubin nimen muuttaminen Teollisuusklubiksi oli viesti muuttuneesta toimintaympäristöstä. Varkautelaisessa teollisuudessa oli siirrytty korostuneesti yhden teollisuusyrityksen ajasta useiden erillisten yksikköjen aikaan. Aiempien vuosikymmenten tavoin klubitoimintaa markkinoitiin yhtenä mahdollisuutena viettää vapaa-aikaa sivistyneessä seurassa. Parin viimeisen vuosikymmenen aikana erityisesti lasten ja perheiden odotukset on otettu tapahtumia ja tilaisuuksia suunniteltaessa huomioon. Myös lomailu klubin omistamalla mökillä on tyydyttänyt perheiden vapaa-ajan tarpeita.

Varkautelainen klubitoiminta on ollut olennainen osa paikkakunnan vapaaehtoistoimintaa. Palkatonta aherrusta on kertynyt klubin eri vaiheissa mittaamaton määrä. Eittämättä klubi on rikastuttanut teollisuuden johtotehtävissä toimineiden henkilöiden elämää. Varmaa on, että klubirientoja muistellaan vielä monen naurun säestyksellä. Klubin puitteissa monet yksittäiset henkilöt ovat voineet toteuttaa itseään. Puheenjohtajat, varapuheenjohtajat, sihteerit, taloudenhoitajat, johtokunnan jäsenet, toimikunnissa vaikuttaneet, klubimestarit ja monet muut eri tehtävissä toimineet ovat tehneet vuosikymmenten saatossa parhaansa klubielämän sujumiseksi. On syytä muistaa, että kaikkiaan klubitoiminnoissa mukana olleiden määrä kipuaa useisiin tuhansiin. Ilman klubin toimintaa olisi monet harrastusmahdollisuudet jääneet syntymättä. Esimerkisi tenniksen ja purjehduksen osalta klubi oli suorastaan uraauurtavassa roolissa.

Klubi on ollut myös sukupolvien kohtauspaikka. Vanhemmat klubilaiset ovat siirtäneet osaamistaan nuoremmille sukupolville. Aikanaan kehiteltyjen toimintojen säilyminen osana klubin rientoja osoittaa, kuinka ihmiset voivat vaalia perinteitä ja uudistaa niitä. Yli kahdeksan vuosikymmenen ikäinen klubi voi tarjota rakennusaineita uudenlaisen yhteisöllisyyden synnyttämiselle ja ihmisten kohtaamiselle. Warkauden Tehtaan Klubin alkuaikoina järjestön tavoitteeksi kirjattiin jäsenistön viihtymisen turvaaminen ja seurustelun mahdollistaminen. Warkauden Teollisuusklubin nykyisillä ja tulevilla päättäjillä voikin olla paljon opittavaa aiempien klubilaisten tekemisistä. Vuosituhannen alku on jo osoittanut, että klubin toiminnassa puhaltavat myötäiset tuulet. Klubilla tavataan tulevaisuudessakin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Itkonen, Hannu: Tehtaan Klubilta Teollisuusklubille, Varkautelaisen klubitoiminnan kahdeksan vuosikymmentä (1919-1999)
  2. varkaudenklubi.fi

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]