Voionmaan lukio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Voionmaan lukio syyskuussa 2011.

Voionmaan lukio oli lukio Jyväskylässä vuosina 1973–2014. Koulu toimi valtakunnallisesti merkittävänä urheilulukiona. Urheilulukion painopistelajeja olivat jääkiekko, uinti, jalkapallo, yleisurheilu, hiihto ja koripallo. Kuuluisia Voionmaan lukion käyneitä ovat muun muassa Sofi Oksanen, Sami Vatanen, Osku Torro[1] ja Samppa Lajunen.

Vuonna 1973 perustettu Voionmaan lukio jatkoi vuonna 1864 aloittaneen Suomen ensimmäisen suomenkielisen tyttökoulun Jyväskylän tyttölyseon perinteitä. Lokakuussa 2014 koulu juhli 150-vuotisjuhliaan.[2]

Jyväskylän kaupungin lukiokoulutus siirtyi vuonna 2009 Jyväskylän koulutuskuntayhtymälle. Vuoden 2015 alusta kouluja yhdistettiin niin, että Voionmaan lukiosta tuli Cygnaeus-lukion kanssa osa Schildtin lukiota, jolla on kuitenkin alkuvaiheessa toimintaa kahdessa toimipisteessä.[3]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]