Vinylmania

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vinylmania oli joulukuun 1993 ja kesäkuun 1995 välillä ilmestynyt levyjenkeräilijöille suunnattu aikakauslehti. Lehteä kustansi Vinylmania Oy, ja sen päätoimittajana toimi Kimmo Pekari.

Vinylmania ilmestyi kerran kuukaudessa. Lehden yksi keskeinen tarkoitus oli tarjota levyjenkeräilijöille julkaisu, jota kautta ostaa ja myydä keräilylevyjä. Enimmillään lehden sisällöstä yli puolet oli levyjen myynti-ilmoituksista.

24-sivuisena julkaisuna aloittanut Vinylmania laajeni nopeasti 48–56-sivuiseksi lehdeksi, jossa toimituksellisen materiaalin osuus kasvoi. Lehdessä julkaistiin säännöllisesti muun muassa Suomi-rockin parhaat palat -keräilylevypalstaa sekä musiikillisia elämäkertatekstejä menneiden vuosikymmenien musiikkialan vaikuttajista, mutta myös haastatteluita ja uutisia musiikkimaailman ajankohtaisista aiheista ja levyarvosteluita.

Lehden viimeinen, kesäkuussa 1995 ilmestynyt, numero oli nimetty "Rolling Stones Specialiksi". 56-sivuinen lehti sisälsi artikkeleita vain kyseisestä yhtyeestä.

Lehden julkaisun lisäksi Vinylmania Oy järjesti levymessuja ja harrasti levyjulkaisutoimintaa. Sen julkaisi muun muassa Absoluuttisen Nollapisteen albumin Neulainen Jerkunen sekä CD-uusintapainoksen alun perin vuonna 1970 julkaistusta Charlies-yhtyeen Julisteiden liimaajat -albumista.