Vesileipävankeus

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Vesileipävankeus oli ennen käytössä ollut vankeuden muoto, jossa vanki sai vankilassa ollessaan ravinnoksi pelkkää vettä ja leipää. Vesileipävankeus määrättiin pääasiassa vaihtoehtoisena rangaistusseuraamuksena tavalliselle vankeudelle. Vesileipävankeutta pidettiin enemmänkin häpeä- tai ruumiinrangaistuksena kuin varsinaisena vapausrangaistuksena.

Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1734 laki määräsi vankeuden vedellä ja leivällä rangaistukseksi useista rikoksista.[1] Vuoden 1889 rikoslaki poisti vesileipävankeuden muutoin käytöstä, mutta se voitiin määrätä rangaistukseksi kuritushuonevankien vankilassa tekemistä rikoksista.[2]

Vuonna 1930 säädettiin laki vapausrangaistuksen koventamisesta, jolla vesileipävankeus palautettiin käyttöön. Lain mukaan kuutta kuukautta lyhyemmät vankeusrangaistukset oli yleensä muunnettava vesileipävankeudeksi, jolloin vankeusaikaa samalla lyhennettiin niin, että yksi päivä vesileipävankeutta vastasi viittä päivää tavallista vankeutta. Vesileipävankeuteen ei kuitenkaan voitu määrätä raskaana olevaa naista tai henkilöä, jonka terveydentila ei sitä olisi kestänyt, eikä ilman lääkärin lausuntoa myöskään alle 18-vuotiasta tai yli 60-vuotiasta henkilöä.[3] Tämä laki kumottiin vuonna 1946.[4] Tämän jälkeen vesileipävankeus tuli jälleen kysymykseen vain kuritushuonevankien vankilassa tekemien rikosten rangaistuksena, ja sellaisenakin se poistettiin laista, kun kuritushuonerangaistus vuonna 1975 poistettiin käytöstä.[2]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Ruotsin valtakunnan vuoden 1734 laki: Pahategon Caari 1–14 (Esimerkiksi II luvun 2 §, II luvun 1 § VI luvun 2 §, VII luvun 1 § ym.) Agricola-projekti.
  2. a b Yli-Hyövälti, Milla: Vapausrangaistusten historia Suomessa, s. 21–22. Pro gradu -tutkielma. Lapin yliopisto/Oikeustieteiden tiedekunta, 2011. Teoksen verkkoversio (PDF).
  3. Laki vapausrangaistuksen koventamisesta, annettu 28.11.1930
  4. Uusi tietosanakirja, 23. osa VER–YET, s. 133, Vesileipävankeus. Sanoma Oy, 1966.