Verkkolasku

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Verkkolasku on sähköinen lasku, jonka tiedot välitetään konekielisessä muodossa tyypillisesti XML-sanomana. Verkkolaskusta voidaan myös tuottaa tietokoneen näytölle paperilaskua muistuttava näkymä. Verkkolaskut lähetetään tavallisesti laskuttajayrityksen taloushallinto-ohjelmistosta, mutta laskutukseen voidaan käyttää myös toiminnanohjausjärjestelmää tai www-pohjaista laskutussivustoa.

Verkkolaskujen vastaanotto vaatii sähköisen ostolaskujen käsittelyjärjestelmän. Yritykset vastaanottavat verkkolaskut yleensä ostolaskujen sähköiseen kierrätys- ja arkistointiohjelmistoon, kun taas kuluttajat vastaanottavat verkkolaskut pääsääntöisesti verkkopankkiinsa.

Verkkolaskun kustannussäästöistä paperilaskuun verrattuna on tehty useita tutkimuksia, joskin tarkkaa tietoa on vaikea arvioida. Suurin osa verkkolaskun kustannussäästöistä syntyy laskun vastaanottajan ajansäästöstä, kun paperilaskua ei tarvitse syöttää käsin tietokoneelle eikä kierrättää fyysistä paperilaskua toimistossa.

Verkkolasku Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa verkkolaskujen välitys aloitettiin vuonna 1999. Suomi ollut johtavia maita verkkolaskun käyttöönotossa[1]. Verkkolaskutus on lyönyt itsensä läpi parhaiten B2B-markkinoilla laskun käsittelyn automatisoinnin myötä. B2B-markkinoilla verkkolasku on käytössä paitsi palvelujen tai tukkuostosten laskutuksessa, myös tavallisessa verkkokaupassa. Yritykset voivat esimerkiksi ostaa verkkokaupan tuotteita automaattisella verkkolaskulla ilman, että myyjän itse tarvitsee laskuttaa niitä. Tällaisia palveluja tarjoavat Suomessa esimerkiksi Enterpay ja Maksuturva.

Verkkolaskujen lisäksi sähköisiä laskuja välitetään runsaasti EDI-sanomina.

Suomessa toimii yli 20 verkkolaskun välittäjää. Näillä on erilaisia toimintamalleja: verkkolaskuoperaattorit muuntavat asiakkaansa sähköisen laskuaineison formaatista toiseen pitäen itse sanomasisällön oleellisilta osin muuttumattomana. Verkkolaskutusta tarjoavat pankit eivät tee sanomamuunnosta ja edellyttävät asiakkaansa ohjelmistolta kykyä toimia standardoidulla sanomamuodolla.

Sanomamuodot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa on kaksi yleisesti käytössä olevaa verkkolaskun sanomamuotoa: Finvoice ja TEAPPSXML[2]. Verkkolaskuoperaattoreiden välisissä yhdysliikenteessä aineisto siirretään TEAPPSXML-standardin mukaisesti. Pankkien välittämä verkkolaskuaineisto on Finvoice-pohjaista.

Muissa maissa on käytössä omia kansallisia standardeja, esimerkiksi Svefaktura Ruotsissa ja OIOXML Tanskassa. Lisäksi lukuisat Euroopan maat sekä muutamat Aasian maat käyttävät PEPPOL-standardia verkkolaskutukseen. Euroopan standardointikomitea (CEN) on julkaissut verkkolaskutyöryhmänsä lopputulokset vapaasti verkkosivuillaan.[3] OASIS-järjestö julkaisi 2013 UBL-standardin[4], joka kuvaa useita dokumenttiformaatteja käytettäväksi yritysten välisessä viestinvälityksessä, kuten verkkolaskutuksessa.

Kansainvälisiä alan standardeja kehittää myös Yhdistyneiden kansakuntien Euroopan talouskomissio.

Verkkolasku vai E-lasku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joissain yhteyksissä erotellaan verkkolasku ja e-lasku toisistaan, jolloin verkkolaskulla tarkoitetaan yritykselle lähetettävää laskua ja e-laskulla kuluttajalle, yleensä verkkopankkiin, lähetettävää laskua. Lähettäjän kannalta noilla ei oikeastaan ole muuta eroa kuin se, että pankit eivät suostu vastaanottamaan verkkolaskuja ellei kuluttaja niitä ole erikseen verkkopankkiinsa tilannut. Tilauksesta pankki lähettää laskuttajalle e-laskuverkoston kautta viestin, jotta laskuttaja tietää ottaa verkkolaskutuksen käyttöön. Yritysten verkkolaskutusjärjestelmiin laskuja voi yleensä lähettää ilman erillistä tilausta.

Kun tilaus on voimassa niin laskun lähettämiseksi pitää tietää vastaanottajan verkkolaskuosoite ja hänen käyttämänsä verkkolaskuoperaattorin koodi. Kuluttajien e-laskussa verkkolaskuosoitteena on yleensä pankin tilinumero, mutta kuluttajan ei sitä edes tarvitse tietää, sillä nuo osoitetiedot tulevat laskuttajalle sen tilaussanoman mukana. Yritysten yleensä käyttämät verkkolaskuoperaattorit käyttävät osoitteena useimmiten yrityksen OVT-tunnusta, mutta operaattorit ilmoittavat heidän käyttämänsä osotteen asiakkailleen, jonka he sitten toimittavat laskuttajilleen. Laskuttajat voivat myös tarkistaa yritysvastaanottajien verkkolaskutusosoitteita TIEKE:n ylläpitämästä https://verkkolaskuosoite.fi/ -palvelusta, mutta tuolla on välillä vanhaa tietoa ja jotkut tiedot puuttuvat kokonaan, joten mikäli asiakas on ilmoittanut verkkolaskuosoitetietonsa niin useimmiten laskuttajan kannattaa luottaa mielummin niihin.

Vaikka periaatteessa nuo edellämainitut kaksi tietoa riittääkin laskun perillemenoon, niin jotkut operaattorit reitittää laskuja sisäisesti myös laskun vastaanottajan Y-tunnuksen mukaan, ja jossain tilanteessa saatetaan käyttää jopa perinteistä postiosoitettakin, joten käytännössä lähetettäviin laskuihin kuitenkin pitää laittaa vastaanottajasta mahdollisimman täydelliset tiedot.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Verkkolaskutuksella jopa 80 prosentin säästöt Lindorff Profit. 20.8.2014. Viitattu 4.5.2016. fi-FI
  2. TEAPPSXML descriptions of Tieto invoice messages TietoEVRY. Viitattu 16.2.2020.
  3. eInvoicing European Committee for Standardization. Viitattu 20.11.2014.
  4. Universal Business Language Version 2.1 4.11.2013. OASIS.


Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]