Venjov

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Venjovin vaakuna.

Venjov (ven. Венёв) on kaupunki Tulan alueella Venäjällä. Se sijaitsee Okaan laskevan Osjotrin sivujoen Venjovkan rannalla 52 kilometriä Tulasta itään. Kaupunki on Venjovin piirin keskus. Asukkaita on 15 700 henkeä (vuonna 2007).

Paikkakunta mainitaan nimellä Venjova ensimmäisen kerran 1300-luvun lopussa. Aluksi se sijaitsi Osjotr-joen rannalla ja kuului Rjazanin ruhtinaskuntaan. 1500-luvulla kaupunki ilmeisesti tuhoutui ja se siirrettiin nykyiselle paikalle, jonne rakennettiin Gorodenskin linnoitus. 1500-luvun lopulla siitä käytettiin jo nimeä Venjov. 1500–1600-luvun vaihteessa rakennettiin uusi linnoitus, jolla oli huomattava merkitys Ivan Bolotnikovin talonpoikaissodassa. Vuonna 1633 Krimin tataarit polttivat Venjovin. Uudelleen rakennettu linnoitus vaurioitui pahasti tulipalossa vuonna 1730. Vuodesta 1777 lähtien Venjov oli samannimisen Tulan lääniin kuuluneen kihlakunnan keskus. Sen taloudellinen merkitys jäi erittäin vähäiseksi. Toisen maailmansodan aikana marras-joulukuussa 1941 kaupunki oli saksalaisten miehittämä.

Nähtävyyksiä ovat kaupungin keskustassa Krasnaja-aukiolla sijaitseva Pokrovan kirkko (1737), 1700-luvun alussa pystytetty kotiseutumuseon rakennus, Jumalan ilmestyksen kirkko 1600–1700-luvun vaihteesta, Kazanin kirkko ja Ylösnousemuksen katedraali. Kaupungin hautausmaalla on vuonna 1771 rakennettu barokkityylinen Johannes Kastajan kirkko.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Goroda Rossii: entsiklopedija, s. 65–66. Moskva: Bolšaja Rossijskaja Entsiklopedija, 1994. ISBN 5-85270-026-6.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]