Uusi Pori

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Uusi Pori
Lehtityyppi ilmaisjakelulehti
Kustantaja Satakunnan Markkinointi ja mediakustannus Oy
Levikki 60 000 (jakelulevikki)
Perustettu 1993[1][2]
Päätoimittaja Julia Oksanen
Sitoutuneisuus sitoutumaton
Kotikunta Pori
Sivukoko tabloid
Aiheesta muualla
Uusi Pori

Uusi Pori on Porissa ilmestyvä kaupunkilehti. Sen jakelualueena on Pori ympäristökuntineen. Lehden jakelumäärä on 60 000 kappaletta.

Uusi Pori -lehden perusti vuonna 1993 toimittaja Pekka Tauriainen, joka oli myös lehden päätoimittajana vuoteen 2012 saakka. Sitä julkaisi osittain Tauriaisen edelleen osaomistama Kustannus Oy Uusi-Tuuli. Pääomistaja oli vuoteen 2014 asti kokemäkeläinen kirjapainoyrittäjä Juhani Seppälä.lähde?

Lehteä uhkasi lopetus kun omistaja Juhani Seppälä haki maaliskuussa 2014 painotaloa ja julkaisuyhtiötä konkurssiin.[3] Lehteä jatkoi kuitenkin vähemmistöosakkaana aikaisemmin toiminut Tapio Oksanen yhdessä yhtiökumppaneittensa kanssa. Oksanen on toimi vuodesta 2014 lehden päätoimittajana. Täysin sitoutumattomana paikallisena lehtenä on sisällöllössä viime vuosina keskitytty enemmän paikallisiin Satakuntalaisiin aiheisiin ottaen kuitenkin tarvittaessa voimakkastikin kantaa alueellisiin ongelmiin puolueettomasti. Lehteä julkaistaan nyt 28. vuosikertaa. Lehden toimituksessa työskentelee 2 henkilöä ja myynnissä 3 henkilöä. Lehden kustantaja on ollut vuodesta 2020 Satakunnan Markkinointi- ja mediakustannus Oy.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pekka Ruissalo: Vanha lehti jatkaa lamasta huolimatta (Up3813, pääkirjoitus) Uusi pori. 12.10.2013. Issuu. Viitattu 3.6.2016.
  2. Pekka Ruissalo: Kaupunkilehden tehtävä on taistella kyynisyyttä vastaan (Up3813, sivu 6) Uusi pori. 12.10.2013. Issuu. Viitattu 3.6.2016.
  3. Kati Rantala, Antti Laakso, Kolme satakuntalaislehteä katoamassa konkurssin takia, Yle.fi, uutiset, viitattu 17.3.2014
  4. Uusi Pori Uusi Pori 18/2020. 8.10.2020. Viitattu 20.10.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä lehtiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.