Untuvapakkaus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Untuvapakkaus on Untuvapakkaus-projektin kautta keskosvauvoille kehitetty vaatepakkaus, jonka vaatteet tehdään talkootyönä. Pakkaus sai alkunsa heinäkuussa 2017 Katja ja Nico Korhosen omakohtaisien kokemuksien kautta, kun perheeseen huhtikuussa 2016 keskosena syntyneet kaksoset tarvitsivat pieniä vaatteita. Niitä oli vaikea löytää kaupoista. Vaatekaupoissa on ollut myytävänä pieniäkin kokoja vaatteista, mutta usein nukkeharrastajat ovat ostaneet kaikista pienimmät vaatteet, jotka olisivat sopivia myös keskosille.[1]

Untuvapakkauksessa on bodyja, housuja, potkupukuja, töppösiä ja peitto sekä ulkokäyttöön pipoja, villamyssyjä ja tumppuja.[1] Sen lisäksi siinä on turvalonkero, joka on virkkaamalla puuvilla- tai bambulangasta valmistettu mustekala-pehmolelu.[2][3] Pakkauksien vaatteet on tehty keskosvauville, jotka tarvitsevat useimmiten 44–40 settimetrin välillä olevia kokoja, mutta joskus on tehty myös 32:n senttimetrin kokoja. Vaatteiden värit eivät ole olleet tärkeitä, koska sopivuus on ollut tärkeämpää. Liian suuret vaatteet eivät pidä vauvaa lämpimänä ja ne saattavat ruttuun mennessään aiheuttaa hiertymiä. Vaatteissa joudutaan myös ottamaan huomioon hoitotoimenpiteet. Esimerkiksi bodyjen pitää olla kietaistavaa mallia. Mittareiden ja antureiden vuoksi housuissa pitää olla avoimet lahkeet joiden kautta niiden johdot voidaan pujottaa.[1]

Untuvapakkaus on ensimmäinen ilmainen saman kaltainen vaatepakkaus kun äitiyspakkaus, mutta joka valmistettu pienikokoisina syntyneille ja keskosvauvoille. Pakkaukset ovat uniikkeja mutta saajan toiveita yritetään toteuttaa. Yhdysvalloissa on ollut aikaisemmin vastaavanlainen mutta maksullinen.[1] Untuvapakkaus ei ole maksullinen, mutta siitä peritään lähetyskulut.[4] Vuoden 2021 alkuun mennessä untuvapakkauksia on toimitettu noin 3 000:lle keskoslapselle Suomeen ja ulkomaille, muun muassa Irlantiin, Norjaan, Ruotsiin, Yhdysvaltoihin, Viroon ja Japaniin.[1]

Untuvapakkauksen sisältöä valmistamassa ja sitä pakkaamassa on ollut vapaaehtoisia ihmisiä: eläkeläisiä, marttoja ja käsityöryhmiä. Materiaaleja on saatu lahjoituksina yrityksiltä, muun muassa yritysten tuotannossa syntyneitä jätepaloja ja vapaaehtoiset ovat käyttäneet myös omia materiaalejaan.[1]

Untuvapakkauksien kokoamisesta ja toiminnasta vastaa Untuvapakkaus ry.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Rask, Regina: Keskosvauvojen vaatteita on lähes mahdoton löytää kaupoista – Korhosen pariskunta ideoi "Untuvapakkauksen", jonka on saanut jo 3000 keskosvauvaa Yle Uutiset. 30.1.2021. Viitattu 8.2.2021.
  2. Korpelainen, Lore: Kaipaatko tekemistä kesälomalla? Vauvojen turvalonkerot alkavat loppua Satasairaalassa Yle Uutiset. 9.7.2019. Viitattu 8.2.2021.
  3. Turvalonkerot – Turvalonkeron ohjeet Vuosaaren Martat ry. Viitattu 8.2.2021.
  4. Untuvapakkaus Untuvapakkaus ry. Arkistoitu 31.1.2021. Viitattu 8.2.2021.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]