Turvapuhelin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Turvapuhelin on matkapuhelinranneke, jota käytetään seniorin, yksin työskentelevän tai äkillistä ulkopuolista apua tarvitsevan henkilön helppokäyttöisenä kaiutinpuhelimena. Turvapuhelimella soitto tapahtuu painamalla SOS-nappia muutaman sekunnin ajan. Turvapuhelimeen voi soittaa perinteiselläkin tavalla ja vasta siihen painamalla vihreää luuria. Turvapuhelimeen saapuvat puhelut voi estää numeroista, jotka eivät ole sen puhelinluettelossa tai SOS-numerolistalla. Toimiakseen turvapuhelin vaatii SIM-kortin ja matkapuhelinliittymän.

Turvaranneke on vakiintunut termi perinteiselle seniorin apukutsujärjestelmälle, joka koostuu kutsupainike rannekkeesta sekä verkkovirtakäyttöisestä kaiuttimen sisältävästä pöytämalli matkapuhelimesta. Tällaisen kutsujärjestelmän käyttö rajoittuu seniorin kotiin, mahdollisesti ainoastaan huoneeseen johon pöytämalli matkapuhelimen kaiuttimen ääni kantautuu kuuluvasti.

Markkinoilta on myös helppokäyttöisiä senioripuhelimia, joissa seniorikännykän mukana toimitetaan turvaranneke tyylinen kutsupainike. Painamalla rannekkeen SOS-painiketta matkapuhelin avaa puhelun ennalta määritellyn läheisen numeroon ja lähettää tekstiviestin.

Kaikki turvapuhelin- ja turvarannekelaitteet soveltuvat kaiutinpuhelun soittoon ennalta määriteltyihin numeroihin esim. läheisille, kotisairaanhoidon päivitysnumeroon tai hälytyskeskukseen. Turvapuhelimet lähettävät lisäksi vakiomuotoisen apukutsun SMS-tekstiviestinä ja/tai sovelluksen Push-viestinä ennalta määriteltyihin numeroihin. Apupyyntöviesti sisältää tavallisesti myös turvapuhelimen viimeisimmän GPS-paikannustiedon linkkinä karttapalvelu kuten Google Maps tai AMap.

Turvapuhelimissa on moni aktiivisuusrannekkeista tuttuja ominaisuuksia, kuten askelmittari, syke- ja verenpainemittaus sekä unenlaadun seuranta. Tärkeä omaisuus on kadonneen muistisairaan paikannus GPS-, LBS- ja WiFi-verkkoihin perustuvien sijaintitietojen perusteella, sekä aluerajavalvonta (GEO-Fence) joka hälyttää mikäli seniori liikkuu ennalta määritellyn alueen (200 m–2k m) ulkopuolelle. Turvapuhelimien ja aktiivisuusrannekkeiden merkittäviä ero on laitteen tärkeimmässä kayttötarkoituksessa. Aktiivisuusranneke pyrkii mittaamaan muutaman tunnin liikuntasuorituksen tarkasti, turvapuhelimen suunnittelun päätavoite on taasen mahdollisuus soittaa hätätilanteessa läheiselle. Turvapuhelimen virrankulutusta optimoidaan rajoittamalla mittauksia, jotta akkua säästyy hätäpuhelua varten. Turvapuhelimen akku kestää tyypillisesti 2–3 päivää. Mikäli seniori unohtaa ladata akkua säännöllisesti, turvapuhelin lähettää tekstiviestinä varoituksen akun alhaisesta (10 %) varaustilasta. Tekstiviesti toimii myös herätteenä läheiselle, mikäli akkua ei ole ladattu pariin päivään niin seniorin arkirutiinit poikkeavat normaalista. Tämän vuoksi turvapuhelimissa eivät käytetä viikkojen valmiusajan mahdollistavia akkuja.

Perinteisesti turvapuhelimien suurin ostajaryhmä on ollut kuntien ja kaupunkien kotisairaanhoito. Lähdelinkeistä löytyy blogiteksti, jossa käsitellään turvarannekkeen hankintaa sekä yhteystietoja kuntien kotisairaanhoitoon. Turvapuhelimien kehitys aktiivisuusrannekkeen kaltaisiksi kännykällä hallittaviksi terveys- ja turvarannekkeiksi on kasvattanut niiden käyttäjämääriä. Läheisten turvallisuudesta ja terveydestä kiinnostuneet kuluttajat ovatkin suuri käyttäjäryhmä, ja nykyään turvapuhelimia myydään myös verkkokaupoissa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]