Tuomioistuimen riippumattomuus
Tuomioistuimen riippumattomuus on länsimaisen oikeusvaltion keskeinen rakenneominaisuus, jolla on useita eri ulottuvuuksia.[1] Toisaalta riippumattomuutta esiintyy muuallakin, mutta esimerkiksi eräissä Euroopan maissa on viime vuosina ilmennyt sen rapautumista. Riippumattomuus on edellytys vallan kolmijako-opin toteutumiselle. Itsenäinen päätösvalta perustuu yleensä voimassa olevaan lainsäädäntöön, usein perustuslakiin, ja oikeusperiaatteisiin. Tuomioistuin ei ole velvollinen vastaanottamaan neuvoja tai määräyksiä esimerkiksi hallitukselta. Tuomioistuimen riippumattomuuteen liittyy läheisesti myös tuomarin riippumattomuus.
Riippumattomuuteen pyrkiminen toteutetaan eri maissa eri tavoin. Yksi niistä on tuomareiden palkkaaminen pitkäaikaiseen tai elinikäiseen virkasuhteeseen, jotta heillä on vapaus ilman irtisanomisen pelkoa ratkaista oikeusjuttuja vastoin vallalla olevia poliittisia mielipiteitä.
Tuomiovallan haltijan riippumattomuus perustuu Montesquieun esittämään vallan kolmijako-oppiin. Lainkäyttöä ohjaavat vain voimassa olevat oikeussäännöt, ja ratkaisut on pohjattava niihin.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Vihervuori, Pekka: Tuomioistuinten riippumattomuus modernissa maailmassa. Teoksessa Viljanen, Jukka, Perttola, Laura ja Mäntylä, Niina (toim.): Tieto, valta ja vaikuttaminen oikeusvaltiossa (Helsinki: Gaudeamus, 2023. ISBN 978-952-345-214-5), s. 155–174.
- ↑ Jyränki, Antero: Uusi perustuslakimme, s. 69-70. Iura nova, 2000.