Trieste (batyskafi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämä artikkeli käsittelee sukellusalusta. Artikkeli kaupungista, katso Trieste
Trieste noin vuonna 1958 tai 1959.

Trieste oli syvänmeren tutkimusalus, erikoistunut sukellusvene eli batyskafi, joka vuonna 1960 laskeutui ensimmäisenä aluksena Mariaanien haudan syvimpään kohtaan.[1]

Valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsiläinen professori Auguste Piccard ja hänen poikansa Jacques Piccard suunnittelivat kaksipaikkaisen aluksen, joka rakennettiin Navalmeccanicalla Triestessä Italiassa. Alus laskettiin vesille elokuussa 1953, jolloin ensisukelluksen 10 metrin syvyyteen tekivät isä ja poika Piccard.

Rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kaaviokuva Mariaanien haudan tutkimusten (Project Nekton) aikoihin 70 tonnia painava Trieste koostui 15 metriä pitkästä suuresta yläosasta ja halkaisijaltaan 2,16-metrisestä pallonmuotoisesta painekammiosta.

Pääosan yläosasta muodostivat nostetta varten rakennetut bensiinillä täytettävät yhteistilavuudeltaan 85 m3 kammiot. Aluksen kummassakin päässä oli vedellä täytettävät painolastitankit. Yläpinnalla oli kaksi sähköllä toimivaa potkuria.

Aluksen alkuperäinen teräskammio, joka oli suunniteltu toimimaan maksimissaan kuuden kilometrin (20 000 jalkaa) syvyydessä, oli vaihdettu Krupp-Maschinenbaun Essenissä Saksassa valmistamaan kammioon. Uuden 13 tonnia painaneen painekammion seinämä oli 12,7 senttimetriä paksu. Siinä oli kaksikerroksinen pleksilasinen ikkuna. Alkuperäistä Societie Ternin valmistamaa teräspalloa käytettiin myöhemmin Trieste II -aluksessa.

Painolastina aluksessa oli yhdeksän tonnia rautapellettejä kahdessa säiliössä, joiden venttiilit oli suunniteltu aukeamaan automaattisesti mahdollisen sähkökatkon seurauksena.

Palvelus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Batiscafo Trieste esiteltiin Italian lehdistössä. Sillä tehtiin vuoden 1957 lokakuuhun mennessä 48 sukellusta syvimmillään yli 3,7 kilometrin (12 000 jalkaa) syvyyteen. Alus oli kesäkuusta 1957 Yhdysvaltain laivaston rahoittamassa tutkimusohjelmassa. Yhdysvaltain laivasto osti 1958 250 000 dollarilla aluksen, joka sijoitettiin Yhdysvaltain länsirannikolle San Diegoon.

Project Nekton[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jacques Piccard ja luutnantti Don Walsh laskeutuivat 23. tammikuuta 1960 Triestellä Challengerin syvänteeseen. Laskeutuminen kesti melkein viisi tuntia. Ulompi pleksilasi-ikkuna murtui laskeutumisen aikana aluksen päästyä yli yhdeksän kilometrin syvyyteen. Aluksesta oli puhelinyhteys emoaluksiin USS Lewisiin ja USS Wandankiin.

Pohjalla Trieste oli 20 minuuttia. Sen valojen loisteessa pohjaa peittävän valkean planktonperäisen mudan laskeuduttua Piccard ja Walsh näkivät muun muassa kaloja, mikä todisti sen, että pohjalla oli vedessä happea. Lämpötila aluksessa oli seitsemän ja ulkopuolella kolme astetta.

Aluksen mittari osoitti syvyydeksi 37 800 jalkaa (11 521 m), mutta syvyys korjattiin myöhemmin 35 813 jalaksi (10 916 m). Challengerin syvänne mitattiin 1995 tarkemmilla laitteilla 35 798 jalkaa (10 911 m) syväksi.

Kaksi tonnia painolastia kevennettyään Trieste nousi kolmessa tunnissa 15 minuutissa takaisin pinnalle.

Loppuaika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osittain muutettu Trieste osallistui huhtikuussa 1963 Atlantilla uponneen Yhdysvaltain laivaston sukellusveneen USS Thresherin etsintöihin. Elokuussa alus löytyi 2,56 kilometrin syvyydestä Uuden-Englannin rannikolta. Tämän jälkeen alus poistettiin palveluksesta. Osia siitä käytettiin Trieste II -aluksessa.

Vuodesta 1980 Trieste on ollut näytteillä Washingtonin laivastomuseossa.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. James Cameron gets ready to dive to the Mariana Trench 20.3.2012. BBC News. Viitattu 20.3.2012.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Trieste (batyskafi).