Tottijärven työväentalo

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tottijärven työväentalo
Tottijärven työväentalo
Tottijärven työväentalo
Valmistumisvuosi 1908
Lisää rakennusartikkeleitaArkkitehtuurin teemasivulla
Tottijärven työväentalon entinen putka.

Tottijärven työväentalo (myös Pajulahden työväentalo[1]) on vuonna 1908 valmistunut työväentalo Pajulahdessa entisen Tottijärven kunnan alueella. Tottijärvi kuuluu nykyään Nokiaan.

Tottijärven Työväenyhdistys perustettiin Sassin talon pirtissä 26. marraskuuta 1905. Jäseniksi ilmoittautui heti 72 ”rahvaan” edustajaa. Vuokralle haettujen tonttien hankintakiistojen jälkeen saatiin Laurila Oy:ltä Pajulahden kylästä tontti, jolle työväentalo rakennettiin.

Oman talon hankintaa yhdistykselle alettiin suunnitella 4. helmikuuta.1906. Rakennuksessa pidettiin ensimmäinen vihkiäiskokous 16. elokuuta 1908. Huhtikuun 2. päivänä 1918 valkoisten kaarti valtasi työväentalon ja toimihenkilöt vangittiin. Tammikuun 6. päivänä 1919 työväentalossa aloitettiin uusi toiminnan vaihe. 1950-luvulla pidettiin pärekattotalkoita, mutta vuonna 1974 taloon saatiin peltikatto. 1980-luvulla saatujen avustusten voimin uusittiin ikkunat, ulko-ovet ja rakennuksen ulkomaalaus. Avustuksen turvin saatiin myös sähköjen uusinta keittiöön ja ravintolaan.

Työväentalossa ensimmäinen kokous pidettiin 16. elokuuta 1908. Laukon torpparilakon aiheuttamat häädöt vähensivät jäsenmäärää, koska lakkolaiset joutuivat muuttamaan pois.

Kun yhdistyksen toiminta oli saatu alulle, perustettiin Torpparien ammattiosasto, Palvelijain ammattiosasto, Kalastajain ammattiosasto sekä Naisjaosto. Toukokuussa 1906 alkaneen Laukon lakon myötä toiminta vilkastui, vaikka jäsenmäärä väheni. Vuoden 1907 ensimmäisissä eduskuntavaaleissa tammikuun 6. päivänä 1919 pidettiin taas kokous. Vuodesta 1921 lähtien toiminta vilkastui. Pidettiin näytelmäharjoituksia, kisällit harjoittelivat ja joukkolausuntatilaisuuksia pidettiin. Huvitilaisuuksia pidettiin 29 kertaa vuoteen 1938 mennessä. Vuoden 1945 rauhan jälkeen toiminta jälleen vilkastui. Esitettiin useita koko illan näytelmiä, joista Nummisuutarit oli suosituin. Vuonna 1947 järjestettiin Laukon lakon 40-vuotistilaisuus työväentalon tiloissa. Sosialidemokraattisen kunnallisjärjestön tehtäviä oli hoidettava Tottijärvellä, koska kuntavaaliehdokkaat ja luottamusmiesehdokkaat olivat kunnallisjärjestön päätettävä ja Tottijärvi oli itsenäinen kunta vuoteen 1976, jolloin kunta liitettiin Nokiaan.

  • Matti Nieminen: Juhlapuhe 10. elokuuta 1986.
  • Osmo Kirstua: Juhlapuhe 10. syyskuuta 2005. Työväen arkisto.
  1. Punkari, Yrjö: Tottijärvi Yrjö Punkari. Viitattu 30.6.2022.