Tonga Leitis' Association

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tonga Leitis' Association
Perustettu 1992
Perustaja Joey Joleen Mataele
Tyyppi yhdistys
Toimiala seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet
Kotipaikka Nuku'alofa, Tonga
Aiheesta muualla
Sivusto

Tonga Leitis' Association (suom. "Tongan leitien liitto", lyh. TLA) on tongalainen seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asioita ajava kansalaisjärjestö. Järjestön päämaja sijaitsee maan pääkaupungissa Nuku'alofassa.[1]

Yhdistyksen perusti tongalainen Joey Joleen Mataele vuonna 1992. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Papiloa Foliaki.[2][3][4]

Yhdistys oli keskeisessä osassa vuonna 2018 ensi-iltansa saaneessa dokumenttielokuvassa Leitis in Waiting, jossa kerrotaan sukuolivähemmistöihin kuuluvista tongalaisista.[5] Samana vuonna syklooni Gita tuhosi yhdistyksen päämajan. TLA aloitti 10 000 dollarin rahankeräyksen uusien tilojen rakentamiseksi.[6]

TLA kampanjoi Tongan rikoslakien muuttamisen puolesta: homoseksuaalisuus ja ristiinpukeutuminen ovat molemmat edelleen rikoksia Tongalla ja niistä voidaan langettaa korkeintaan 10 vuoden vankeusrangaistus.[7]

Yhdistys tekee myös paljon työtä HIV/AIDS -potilaiden parissa Tongalla ja edistää tietoutta sairaudesta väestön keskuudessa. Tiedotuksen kohderyhmänä ovat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen, erityisesti perinteiset fakaleitī -ryhmää edustavat, lisäksi myös seksityöläiset.[8] Yhdistys on myös järjestänyt vuodesta 2020 alkaen HIV-testejä kaikkialla Tongalla neljä kertaa vuodessa.[9]

TLA on vuodesta 1993 lähtien järjestänyt Miss Galaxy Pageant -nimistä paikallisten kesksuudessa suosittua kauneuskilpailua.[10][11]

  1. Contact Us Tonga Leiti's Association. 2024. Viitattu 17.8.2024. (englanniksi)
  2. This trans activist from Tonga isn't afraid to face her critics Amnesty International. 5.3.2019. Viitattu 17.8.2024. (englanniksi)
  3. Our History Tonga Leiti's Association. Viitattu 17.8.2024. (englanniksi)
  4. 2020 Community Organisation-Tonga Leitis’ Association (Tonga) APCOM. 4.12.2020. Viitattu 17.8.2024. (englanniksi)
  5. Tonga's transgender community fights for visibility in Pacific Kingdom ABC News. 16.4.2018. Viitattu 17.8.2024. (englanti)
  6. Cyclone seriously damages Tonga LGBTI center, shelter Washington Blade. 22.2.2018. Viitattu 17.8.2024. (englanti)
  7. LGBT community calls for change in conservative Tonga RNZ. 8.10.2016. Viitattu 17.8.2024. (englanti)
  8. Tonga Leitis Association GiveOut. Viitattu 17.8.2024. (englanti)
  9. Activist Spotlight: Joey Joleen Mataele GiveOut. Arkistoitu 2021. Viitattu 17.8.2024. (englanniksi)
  10. Miss Galaxy Tonga Pageant opens with a night of drama and fun Matangi Tonga. 11.7.2024. Viitattu 17.8.2024. (englanniksi)
  11. Fakaleiti Lonely Plannet. Arkistoitu 2021. Viitattu 17.8.2024. (englanniksi)