Tolminc

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tolminc-juustoa

Tolminc on slovenialainen lehmänmaitojuusto.

Tolminc-juustoa valmistetaan Tolminin kaupungin ympäristössä Slovenian puoleisilla Alpeilla lähellä maan Italian vastaista rajaa. Historiallisissa lähteissä juustonvalmistus alueella mainitaan ensimmäisen kerran 1200- ja 1300-luvuilla. Tuolloin juustolla maksettiin veroja. Tolminc-nimellä juusto mainitaan ensimmäisen kerran 1756, jolloin sitä oli myynnissä Videmin kaupungissa nykyisin Italian puoleisessa Udinessa. Nykyisin paikalliset maanviljelijät valmistavat juustoa lehmänmaidosta pienillä meijereillä ja kesäisin myös vuoriniittyjen laidunalueilla. Juustolla on myös Euroopan unionin nimisuojajärjestelmän mukainen suojattu alkuperänimitys.[1]

Juustoa valmistetaan joko täysmaidosta, tai osittain kuoritusta maidosta. Juustomassa muodostuu, kun maitoon lisätään juoksute. Valmistuva juustomassa pilkotaan ja se lämmitetään noin 45°C lämpötilaan. Juusto muotitetaan, puristetaan ja suolataan suolaliuoksessa, minkä jälkeen se kypsyy vähintään kahden kuukauden ajan.[1]

Valmiit juustot painavat 3–5 kiloa. Juuston kuori on keltainen ja tasainen. Rakenteeltaan juusto on kovaa. Juuston maku kasvaa kypsymisajan mukaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Catherine Donnelly: The Oxford companion to cheese, s. 715. Oxford University Press, 2016. ISBN 9780199330881. (englanniksi)