Ihmisen kohtalo
| Ihmisen kohtalo | |
|---|---|
| Судьба человека | |
 |
|
| Ohjaaja | Sergei Bondartšuk |
| Käsikirjoittaja | |
| Tuottaja | Roskino (käännä suomeksi) |
| Säveltäjä | Veniamin Basner |
| Kuvaaja | Vladimir Monahov |
| Leikkaaja | T. Lihatsheva |
| Lavastaja | Ippolit Novoderjozhkin |
| Pääosat | Sergei Bondartšuk |
| Valmistustiedot | |
| Valmistusmaa | Neuvostoliitto |
| Tuotantoyhtiö | Mosfilm |
| Levittäjä |
Mosfilm Netflix |
| Ensi-ilta | 1959 |
| Kesto | 103 minuuttia |
| Alkuperäiskieli | venäjä |
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Ihmisen kohtalo (Sudba tšeloveka) on Sergei Bondartšukin ohjaama neuvostoliittolainen draamaelokuva vuodelta 1959. Se oli näyttelijänä uransa aloittaneen Bondartšukin ensimmäinen elokuvaohjaus, ja hän näyttelee myös pääosaa perheensä toisessa maailmansodassa menettäneenä miehenä. Katkeria sotakokemuksia kuvaavan elokuvan ovat Mihail Šolohovin novellin pohjalta käsikirjoittaneet Juri Lukin ja Fjodor Šahmagonov.
Moskovan elokuvakoulussa opiskellut Mikko Niskanen tekee elokuvassa pienen kreditoimattoman roolityön.[1]
Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rehti venäläissotilas Sokolov on jäänyt orvoksi sisällissodassa ja perustanut perheen, kunnes taas alkaa sota. Sokolov joutuu saksalaisten sotavankileirille, mutta pääsee pakenemaan. Hän murtuu kun kuulee vaimonsa ja tytärtensä kuolleen kotikylän pommituksissa. Sodan lopulla rintamalla kapteeniksi edennyt Sokolovin poikakin kaatuu taistelussa. Rauhan tultua mies yrittää jatkaa elämäänsä ja ottaa sotaorvoksi jääneen tuntemattoman pojan kasvatettavakseen.[2][3]
Rooleissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| Sergei Bondartšuk | … | Andrei Sokolov |
| Pavlik Boriskin | … | Vanjuša |
| Zinaida Kirijenko | … | Irina |
| Pavel Volkov | … | Ivan Timofejev |
| Juri Averin | … | Müller |
| Mikko Niskanen | … | saksalainen upseeri (kreditoimaton) |
Vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bondartšukin mustavalkoisesta esikoisohjauksesta tuli neuvostoelokuvan klassikko ja suuri menestys, jossa kriitikoiden sanoin yhdistyy lyyrinen vähäeleisyys ja suuri paatos.[3]
Elokuvaa käytettiin suojasään aikaisen Neuvostoliiton kulttuuripolitiikan pelinappulana, esimerkkinä myönteisestä sankarihahmosta ja optimistisesta perussuhtautumisesta muiden 1950-luvun lopun hankalammiksi koettuja elokuvia vastaan. Ihmisen kohtalo on myös elokuvakerronnallisesti perinteisempi kuin monet sen ajan suojasääelokuvat lukuun ottamatta valikoivaa ääniraitaansa, joka ennakoi esimerkiksi Tarkovskin elokuvien tyyliä.[2]
Bondartšuk sai elokuvasta Leninin palkinnon.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Ihmisen kohtalo Elonet.
- ↑ a b c Silén, Jarkko: Ihmisen kohtalo Elokuvakerho Mahorkka & Siansorkan sivusto. Syksy 2002. Suomi–Venäjä-seura. Viitattu 28.4.2019.
- ↑ a b Rollberg, Peter: Historical Dictionary of Russian and Soviet Cinema, s. 118. Rowman & Littlefield, 2016. Google Books (viitattu 28.4.2019). (englanniksi)