Naturalistinen virhepäätelmä

Naturalistinen virhepäätelmä on väitetty looginen virhepäätelmä liittyen moraalisen hyvän luonteeseen ja tarkoitukseen. Brittiläinen filosofi G. E. Moore esittelee sen kirjassaan Principia ethica.

Moore väittää henkilön syyllistyvän naturalistiseen virhepäätelmään, jos hän yrittää yhdistää moraalisen "hyvän" johonkin naturalistiseen, maailmassa empiirisesti mitattavissa olevaan ominaisuuteen.

Esimerkiksi hedonisti saattaa väittää moraalisen hyvän olevan mitattavissa ihmisissä esiintyvän mielihyvän tai onnellisuuden perusteella. Tällaiset hedonistit ovat laajentaneet näkökulmaansa hedonismin ydinteesistä, jonka mukaan mielihyvä tulee maksimoida. Mooren mukaan tämä on ankara virhe, ja moraalista hyvää tulee pitää sellaisena kuin se on, yksinkertaisena määrittelemättömänä epänaturalistisena arvona.

Mooren mukaan yritys määrittää moraalinen hyvä naturalistisen ominaisuuden avulla kaatuu aina avoimen kysymyksen argumenttiin. Jos joku väittää onnellisuuden olevan sinällään moraalista hyvää, voidaan aina kysyä, miksi juuri se on moraalista hyvää.

Hedonisti saattaisi välttää naturalistisen virhepäätelmän mahdollisuuden toteamalla vain moraalisen hyvän ja onnellisuuden korreloivan täysin. Iso osa kritiikistä väittää myös Mooren yleisesti ottaen vain puhuvan analyysin paradoksista, eikä niinkään tietystä etiikan luonteeseen läheisesti liittyvästä ongelmasta.

Mooren näkökantaa kutsutaan eettiseksi epänaturalismiksi. Hän oli itse utilitaristi moraalin suhteen.

Moorea ei siis niinkään kiinnosta se, jos joku yrittää johtaa empiirisistä tosiasioista arvostelulauseita, tämä on Humen giljotiinin heiniä. Moore puhuu pikemminkin moraalin semantiikasta, vaikka Humen giljotiinin vastainen päättely onkin aina myös naturalistinen virhepäätelmä.

Katso myös

• Humen giljotiini
• Moralistinen virhepäätelmä
• Olemusajattelu