Sveitsinajokoira

Sveitsinajokoira
Avaintiedot
Alkuperämaa	Sveitsi
Alkuperäinen käyttö	metsästys
Nykyinen käyttö	metsästys
FCI-luokitus	ryhmä 6
Ulkonäkö
Säkäkorkeus	uros 49-59 cm, narttu 47-57 cm
Väritys	berninajokoira: tricolor tai mustakimo-tricolor juranajokoira: parkinruskea tai black and tan luzerninajokoira: sinitäplikäs tan-merkein schwyzinajokoira: oranssi-valkoinen tai oranssi-kimo
Infobox OK

Sveitsinajokoira (Schweizer Laufhund, Chien Courant Suisse) on Sveitsistä kotoisin oleva koirarotu. Tästä rodusta on neljä muunnosta: berninajokoira (Chien Courant Suisse Bernois), juranajokoira (Chien Courant Suisse Bruno), luzerninajokoira (Chien Courant Suisse Lucernois) ja schwyzinajokoira (Chien Courant Suisse Schwytzois). Juranajokoirasta on olemassa vielä erikseen kaksi alamuunnosta, bruno (Bruno du Jura) ja saint hubert (Bruno St Hubert).

Ulkonäkö

Sveitsinajokoira on keskikokoinen, sileäkarvainen ja sen kropan tulisi ilmentää voimaa ja kestävyyttä. Pään tulisi olla kuiva ja kuonon pitkä. Rodun jokaisesta eri muunnoksesta on olemassa myös pieni versio, jotka FCI lukee erilliseksi roduksi nimeltä pienisveitsinajokoira.

Eri muunnosten suurimmat erot koskevat karvapeitteen ja ihon väriä:

• Berninajokoira on tricolor (kolmivärinen) eli valkoinen mustin läiskin/satuloin ja tan-merkein. Rotumääritelmä hyväksyy myös mustakimon eli värityksen, jossa karvapeitteen mustat alueet ovat heikosti täplittyneet.
• Juranajokoira voi olla joko black and tan (musta punaruskein merkein) tai parkinruskea. Jälkimmäisellä vaihtoehdolla pääväri on mustavivahteinen tummanruskea, minkä lisäksi selässä on musta "satula".
• Luzerninajokoira on sinitäplikäs punaruskein (tan) merkein. Perusväri muotoutuu valkoisten ja mustien karvojen sekoituksesta, ja se on täynnä mustia ja harmaita täpliä. Musta satula on rodulla hyvin yleinen, ja sen lisäksi sallitaan myös musta "mantteli" (kauttaaltaan koko selän alueen peittävä musta värialue).
  • Luzerninajokoirat joilla on musta mantteli näyttävät pikaisesti vilkaistuna lähestulkoon black and tan -värisiltä juranajokoirilta, mutta ne eroavat jälkimmäisistä sillä että niiden siniharmaa pääväri erottuu mustan alueen alta kallon, kuonon ja raajojen alueella.
• Schwyzinajokoira on joko valko-oranssi tai oranssivalkoinen riippuen siitä, kumpi väri kattaa suuremman osuuden karvapeitteestä. Valko-oranssi on hieman yleisempi, sillä yleensä oranssit värialueet muodostuvat läiskistä tai oranssista satulasta. Myös oranssi mantteli kuitenkin sallitaan, ja tällaiset yksilöt ovat käytännössä oranssi-valkoisia. Usein myös valkoisella värialueella on oransseja pilkkuja - tämä ominaisuus on yleinen mm. ranskalaisilla ajokoirilla ja monilla seisoja-tyyppisillä mannermaisilla kanakoirilla.

Käyttäytyminen ja luonne

Rotu on oppivainen, herkkä ja uskollinen, ja se kiintyy herkästi omistajaansa. Sillä on kuitenkin voimakas metsästysvietti ja sitä jalostetaan vielä nykyäänkin tätä tarkoitusperää ajatellen, joten se ei sovi pelkäksi seurakoiraksi. Lisäksi aktiivisena ja eloisana koirana se kaipaa virikkeitä ja toimintaa. Työkoirana sveitsinajokoira on erittäin hyvä ajokoira, joka ajaa haukkuen jopa villisikoja.

Alkuperä

Sveitsinajokoira on hyvin vanha koirarotu. Voidaan todistaa, että rotu olisi ollut olemassa jo roomalaisajan Sveitsissä, sillä Avenchesista on löydetty mosaiikkeja, joissa on kuvattu sveitsinajokoiran eri muunnoksien näköisiä koiria. Palkkasoturit toivat aikanaan Sveitsiin ulkomaisia ajokoiria, joista sveitsiläiset ajokoirat osittain polveutuvat. Rotua pidettiin arvossa 1400-luvun Italiassa ja 1700-luvun Ranskassa, koska se osasi ajaa jänistä poikkeuksellisen hyvin. Alun perin sveitsiläisiä ajokoiria oli yhteensä viisi, joista jokainen sai vuonna 1882 oman virallisen rotumääritelmänsä.

Jokainen rotu oli nimetty kotikantooninsa mukaan:

• Berninajokoira
• Juranajokoira
  • Bruno-tyyppi
  • St. Hubert-tyyppi
• Luzerninajokoira
• Schwyzinajokoira
• Thurgaunajokoira

Thurgaunajokoira alkoi kuitenkin harvinaistua ja se oli kuollut sukupuuttoon vuoteen 1909 mennessä, jolloin rotumääritelmät uusittiin. Vuonna 1933 neljä jäljellä ollutta rotua päätettiin yhdistää virallisesti saman rotunimen alle, ja nykyisin ne tunnetaankin yhden rodun, sveitsinajokoiran, neljänä eri muunnoksena. Juranajokoirasta on käytännössä olemassa enää bruno-tyyppi, sillä alkuperäinen, vihikoiraa muistuttanut ja sen mukaan nimetty st. hubert-tyyppi on kuollut sukupuuttoon.

Ranskalainen juranajokoira

Vaikka aito sveitsiläinen st. hubert-tyypin juranajokoira onkin kuollut sukupuuttoon, ehtivät ranskalaiset jalostaa siitä oman versionsa. Vuonna 2003 Ranskan Kennelliitto Société Centrale Canine tunnusti tämän muunnoksen omaksi rodukseen nimeltä bruno saint-hubert français eli "ranskalainen saint-hubert-tyypin juranajokoira", ja määrittelee sen alkuperämaaksi rodun historiasta huolimatta Ranskan. Sen sallittu säkäkorkeus on täsmälleen sama sveitsinajokoiran kanssa. Väriltään se on juranajokoiran tapaan aina parkinruskea, jolla on musta mantteli.

Lähteet

• DogHouse

Aiheesta muualla

• Kennelliiton rotumääritelmä (pdf)