Tikkipeli
Tikkipeli on korttipelityyppi, jossa pelaajat kilpailevat tikkien saamisesta. Kullakin pelikierroksella jokainen pelaaja lyö vuorollaan pöytään yhden kortin, yleensä avoimesti ja myötäpäivään edeten. Korkeimman sopivaa maata olevan kortin lyönyt voittaa kierroksen. Tikeissä on usein niin sanottuja valttikortteja, jotka kuuluvat muita arvokkaampaan maahan. Tikkipeleissä on erilaisia pakkoja, ja yleisimmin peleissä pitää lyödä samaa maata ilman valttipakkoa, jos pelaajalla ei ole lyödä sopivaa maata. Pelistä riippuu, millaiseen tikkimäärään pyritään: pelaajat pyrkivät saamaan esimerkiksi mahdollisimman monta tikkiä, mahdollisimman vähän tikkejä tai täsmälleen ennalta lupaamansa määrän tikkejä.
Tikkipelejä on monia erilaisia, ja ne jaetaan perustikki- ja pistetikkipeleihin. Ne jaetaan edelleen moniin alaryhmiin, ja lisäksi on monia pelejä, joissa on tikkimäisiä piirteitä. Perustikeissä ei korteilla ole erityisarvoa, vaan niiden tavoitteena on yleensä voittaa jokin tietty määrä tai mahdollisimman monta tikkiä. Pistetikkipeleissä pelin voittaja määräytyy kerättyjen tikkien mukaan. Molemmissa ryhmissä on myös misääripelejä, joissa tavoitteena on olla voittamatta tikkejä.
Säännöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pelin eteneminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tikkipeleissä pelaajat kilpailevat tikkien voittamisesta. Tikillä tarkoitetaan yhtä kierrosta, jonka aikana yleensä kaikki pelaajat pelaavat yhden kortin pöytään. Joissain peleissä voidaan pelata useampiakin kortteja kierroksella. Tikin voittaja saa yleensä kortit itselleen ja mahdollisuuden aloittaa seuraava kierros. Koko pelin voittaa usein se, joka kerää eniten tikkejä tai voittaa arvokkaimmat kortit itselleen.[1]
Tikkipeleissä käytetään valttikortteja. Valtit kuuluvat tiettyyn maahan, joka on muita arvokkaampi. Tikin voittaa suurin valtti, jos pelissä on mukana valtteja. Tarot-korteissa on erilliset valtit, mutta useissa peleissä valttina oleva maa vaihtelee jakojen välillä.[1]
Pakot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tikkipeleissä on sääntöjä, jotka määräävät, mitä kortteja saa pelata. Näitä sääntöjä kutsutaan pakoiksi. Jos pelissä on maapakko eli maantuntopakko, tikkiin on lyötävä sitä maata oleva kortti, jolla tikki on aloitettu. Jos pelaajalla ei ole tarvittavaa maata, hän saa pelata mitä korttia tahansa. Joissain peleissä on valttipakko, jolloin valttia on pakko pelata, jos pelaajalla ei ole kädessään kysyttyä maata. Sakaamiseksi kutsutaan turhan, väärää maata olevan kortin pelaamista. Sakaamisessa pelaaja voi pyrkiä esimerkiksi poistamaan kädestään pieniä kortteja.[1]
Jos pelissä on ylimenopakko, pelaajan on aina pelattava tikkiin kortti, joka voittaa siihen asti pelatut kortit. Ylimenopakko voi koskea myös vain valtin pelaamista.[1]
Pakoista on eri peleissä erilaisia yhdistelmiä eikä kaikkia pakkoja ole joka peleissä. Löyhimmällään ei ole mitään pakkoja, mutta silloin pelit ovat usein melko kaoottisia.[1] Yleisin sääntö länsimaisissa tikkipeleissä on maantuntopakko ilman valttipakkoa. Siitä käytetään nimeä visti- tai bridgesääntö suosituimpien sitä käyttävien pelien mukaan. Maantunnustuspakosta voi olla myös sellainen variaatio, jossa valttiakin voi pelata, vaikka pystyisikin pelaamaan maata. Sääntö on vanhanaikainen ja melko harvinainen. Valttipakko on harvinainen tarot-pelien ulkopuolella, mutta taroteissa se on perussääntö. Ylimenopakko on myös harvinainen sääntö.[2]
Jaottelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tikkipelit on suurin niin sanottujen pelaamispelien ryhmä. Se voidaan jakaa edelleen kahteen luokkaan perustikki- ja pistetikkipeleihin. Lisäksi tikkipeleihin voidaan lukea joitakin pelejä, joiden pelimekanismi eroaa hieman muista tikkipeleistä.[3]
Perustikkipeleissä tikin arvo ei riipu sen sisältämistä korteista, ja niiden päämääränä on yleensä voittaa jokin tietty määrä tai mahdollisimman monta tikkiä. Joskus tavoitteena voi olla myös voittaa esimerkiksi viimeinen tikki tai hävitä tikit. Perustikkipelit voidaan jakaa edelleen kymmeneen alakategoriaan.[3] Tunnetuimpia perustikkipelejä ovat 1700-luvulla suosittu visti ja siitä kehittynyt bridge.[2]
Pistetikkipeleissä korteilla on arvo ja pelin voittaja määräytyy kerättyjen pisteiden mukaan. Pistetikeissä on sekä pelejä, joissa on määrä kerätä pisteitä mutta myös niin sanottuja misääripelejä, joissa on tarkoitus välttää pisteitä. Peleissä, joissa kerätään pisteitä, voittaja määräytyy sen mukaan, kuka ylittää ensimmäisenä tietyn pisterajan tai saa eniten pisteitä. Harvinaisemmassa tapauksessa pisteitä on tarkoitus saada mahdollisimman lähelle ennustettua maksimipistemäärää. Monissa tikkipeleissä on lisäksi muitakin mahdollisuuksia saada lisäpisteitä, kuten kädessä olevien korttien yhdistelmästä.[3]
Perustikki- ja pistetikkipelien lisäksi on useita pelejä, joiden pelimekaniikka muistuttaa tikkipelejä. Niissä pelaajat pelaavat vuorollaan tikin, mutta kierroksen ei tarvitse mennä koko pöydän ympäri tai se voi mennä useamman kerran sen ympäri. Pelaajat voivat myös hankkia lisää kortteja pelin aikana. Näiden syiden takia näissä tikkiä muistuttavissa peleissä kädet voivat olla pelaajilla eri suuruiset.[3]
Tikki bridgessä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Bridgessä on maantunnustuspakko, mutta ei valttipakkoa eikä ylimenopakkoa. Korttien arvojärjestys maan sisällä korkeimmasta alimpaan on normaali: A,K,Q,J,10,9,8,7,6,5,4,3,2. Pelin valtti määräytyy tarjouskierroksen perusteella, myös valtiton peli (sangi) on mahdollinen. Edellisen tikin voittaja aloittaa seuraavan.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Saari, Mikko: Tarotista Texas hold’emiin: 600 vuotta korttipelejä. Helsinki: BTJ, 2008. ISBN 978-951-692-692-9.