Tiivistymisydin

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tiivistymisydin on pieni hiukkanen (halkaisijaltaan tyypillisesti 0,00002 mm eli sadasosa pilvipisaran koosta), jonka pinnalle tiivistyvä tai härmistyvä vesihöyry osallistuu pilven muodostumiseen. Luonnossa tiivistyminen pilviksi ja sateeksi alkaa aina tiivistymisytimen pinnalta: jos ytimiä on vähän, samasta vesihöyrymäärästä tulee isompia pisaroita kuin jos ytimiä on paljon. Laboratorion puhtaissa oloissa voidaan saada aikaan ylikylläistä vesihöyryä, jonka höyrynpaine jo edellyttäisi tiivistymistä; luonnossa näin ei tapahdu, sillä tiivistymisytimiä on aina siellä missä vesihöyryäkin.

Tiivistymisydinten määrä troposfäärissä vaihtelee sadasta tuhanteen kuutiosentissä. Jos tiivistymisytimiksi sopivia hiukkasia on ylen määrin, havaitaan auerta.

Tyypillisiä tiivistymisytimiä muodostuu maanviljelyn ja eroosion nostattamasta pölystä irronneista savihiukkasista, maastopalojen levittämästä noesta, tehtaiden päästöistä, tulivuorten syöksemistä sulfaattihiukkasista, ja meren pärskeistä kuivuneista suolahiukkasista tai planktonista.[1] Tiivistymisydinten määrä vaikuttaa pilvien säteilyominaisuuksiin ja sitä kautta ilmastonmuutokseen.[2]

Joskus käännöskirjallisuudessa esiintyvä termi tiivistymishiukkanen on sikäli harhaanjohtava, että tiivistymisytimet eivät ole välttämättä kiinteässä muodossa: esimerkiksi sulfaattiaerosoli on hyvä tiivistymisydin.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta lisää[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rogers, R.R ja M.K.Yau: Short course in Cloud physics. 1979.