Tientekovelvollisuus

Werner Holmbergin maalaus vuodelta 1860 esittää hämäläistä maantietä kesällä.

Tientekovelvollisuus oli Suomen suuriruhtinaskunnassa maanomistajien perinteinen veronkaltainen rasite vielä 1800-luvun puolin jälkeen. Tiet oli jaettu tilojen manttaaliluvun mukaisiin osuuksiin, joiden kuntoa valvoivat nimismies ja siltavouti. Tientekovelvollisten oli kustannettava viranomaisten työn helpottamiseksi tien varteen pylväs, josta kävi ilmi osuudesta vastaavan talon, tien ja hoitajan nimi. Rasitteet jakautuivat epätasaisesti, sillä esimerkiksi sillan rakentaminen saattoi jäädä yhden tientekovelvollisen vastuulle. Kehitys vei kuitenkin kohti yhteisvastuullisuutta. Teiden rakentaminen siirtyi ensin kaikkien tientekovelvollisten maanomistajien yhteiseksi rasitukseksi, sitten yleisten maanteiden osalta ensin kunnan ja myöhemmin valtion tehtäväksi. Talvikunnossapito tarkoitti tien auraamisvelvollisuutta. Kukin tientekovelvollinen aurasi vain oman osuutensa ja usein eri aikaan kuin muut aurausvelvolliset, joten teiden kunto ei talvisin aina tyydyttänyt siltavoutia ja nimismiestä. Uudenmaan läänissä maanomistajien oli vuoden 1880 jälkeen muodostettava yhteisiä aurauskuntia yleisten maanteiden auraamiseksi, mikä jäi kuitenkin vain parin vuoden mittaiseksi kokeiluksi, josta palattiin takaisin vanhaan käytäntöön. Vuonna 1883 tientekovelvollisuus laajennettiin koskemaan maanomistajien lisäksi myös torppia, ulkotiluksia ja teollisuuslaitoksia. Erityisesti valtakunnan vilkkaimpien teiden kunnossapidosta aiheutui siitä huolimatta suurta vaivaa maanomistajille, koska yksi maanomistaja saattoi joutua ajamaan maantielle tuhatkin hevoskuormallista soraa.

Lähteet

• Litzen, Aulikki & Vuori, Jukka: Helsingin maalaiskunnan historia. 1865-1945. Kunnallishallinnon uudistuksesta suuren alueluovutukseen. S. 75-77. Vantaan kaupunki, 1997. ISBN 951-8959-77-3.