Siirry sisältöön

Throbbing Gristle

Wikipediasta
Throbbing Gristle
Tiedot
Toiminnassa 1975–1981, 2004–2010
Tyylilaji industrial, post-punk
Kotipaikka Lontoo, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli englanti
Jäsenet
Levy-yhtiö

Throbbing Gristle oli lontoolainen industrial-yhtye, jonka avantgardistisen COUM Transmissions -performanssitaideryhmän jäsenet perustivat 3. syyskuuta 1975. Sen vakituiset soittajat olivat Genesis P-Orridge, Peter Christopherson (”Sleazy”), Cosey Fanni Tutti ja Chris Carter. Yhtyeen nimi on slangia ja tarkoittaa erektiota.[1]

Yhtye herätti 1970-luvulla huomiota fasistisella imagollaan ja meluisilla live-esiintymisillään, joissa muun muassa projisoitiin lavalle pornografiaa ja kuvia keskitysleireiltä. Esiintymisiä on julkaistu myöhemmin livealbumeina. Yhtye hajosi vuonna 1981. Se teki paluun vuosina 2004–2010.

Albumi D.o.A: The Third and Final Report (1978) valittiin vuonna 2005 hakuteokseen 1001 albumia jotka jokaisen on kuultava edes kerran eläessään.[2]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1969–1976: COUM Transmissions

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Throbbing Gristle -yhtye syntyi laulaja Genesis P-Orridgen vuonna 1969 perustamasta, itäisen Yorkshiren Hullissa toimineesta COUM Transmissions -performanssitaideryhmästä.[3] Throbbing Gristleen kuuluivat laulaja Genesis P-Orridge, hänen silloinen tyttöystävänsä, kitaristi Cosey Fanni Tutti, nauhamanipuloija Peter ”Sleazy” Christopherson sekä kosketinsoittaja Chris Carter.

Yhtyeen varhainen historia kietoutuu 1960- ja 1970-luvun alun avantgarde-taideliikkeisiin. Ryhmän toimintaan vaikuttivat Fluxus, performanssitaide ja käsitetaide. Musisointi oli alusta saakka olennainen osa ryhmittymän toimintaa. Sen kiinnostus poikkesi keskiluokkaisen britti-taidepiirin odotuksista. Ryhmän varhaiset live-esitykset alkoivat kellokortin leimauksella ja kestivät täsmälleen 60 minuuttia ennen kuin lavan virrat katkaistiin. Esitykset uhmasivat usein säädyttömyyslakeja. COUM järjesti esimerkiksi taidenäyttelyn, joka koostui yksinomaan käytetyistä tamponeista ja likaisista vaipoista.[3]

Kun Christopherson liittyi COUM:iin vuonna 1975, P-Orridgen ja Fanni Tuttin kiinnostuksen kohteet keskittyivät jo niihin toimintoihin tai henkilöihin, joita pidettiin yleisesti tabuina: pornografiaan, Markiisi de Sadeen, okkultisti Aleister Crowleyhin, William S. Burroughsiin sekä rikollisiin, kuten Charles Mansoniin ja Moors-murhaajiin.[1] Throbbing Gristle ja sitä edeltänyt COUM joutuivat voimakkaan kritiikin ja lehdistön hyökkäysten kohteeksi.[4] Englantilainen konservatiivipoliitikko Nicholas Fairbairn kutsui heitä sivistyksen tuhoajiksi (”the wreckers of civilization”), mikä ilahdutti yhtyettä suuresti.[1]

1976–1981: varhainen industrial-liike

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Throbbing Gristle vuonna 2008.

Yhtyeen jäsenet perustivat Industrial Records -levy-yhtiön vuonna 1976. Industrial-musiikin tyylilaji sai nimensä levy-yhtiön mukaan.[5] Täyspitkä debyytti 2nd Annual Report ilmestyi vuonna 1977 vain 500 kappaleen painoksena. Fanien vaatimuksesta levy julkaistiin myöhemmin uudelleen.[3]

Vuoden 1977 underground-hitti ”United” oli pieni askel kohti saavutettavuutta tunnistettavan rytminsä ansiosta. Kun kappale julkaistiin uudelleen vuoden 1978 albumilla D.O.A.: The Third and Final Report, se oli nopeutettu kestämään vain 17 sekuntia. Yhtä lailla provokatiivisia olivat ”Hamburger Lady” (inspiroitunut tarinasta palovammapotilaasta) sekä ”Death Threats” (kooste joukosta tappouhkauksia, jotka oli jätetty yhtyeen puhelinvastaajaan).[3]

Yhtye rikkoi musiikissaan perinteisiä kappalerakenteita ja toi esille melua ja erilaisia ääniä tuottavia laitteita perinteisten musiikillisten instrumenttien sijaan.[6] Yhtyeen tunnetuin levy on vuonna 1979 julkaistu 20 Jazz Funk Greats. Sitä seurasi vuoden 1980 studiossa livenä äänitetty Heathen Earth. Throbbing Gristlen viimeinen esiintyminen oli San Franciscossa 29. toukokuuta 1981.[1] Se julkaistiin myöhemmin live-albumina Mission of Dead Souls (1981).[7] Yhtye hajosi Genesis P-Orridgen ja Cosey Fanni Tuttin välirikkoon.[3] Yhtye ilmoitti itse määrittämästään lopettamisestaan postikortilla, joka lähetettiin medialle, ystäville sekä tukijoille ja jossa luki yksinkertaisesti: ”The Mission is Terminated.” (Tehtävä on päättynyt).[1]

P-Orridge ja Christopherson perustivat pian Psychic TV:n, vaikkakin Christopherson erosi taas muodostaakseen Coilin, kun taas jäljelle jäänyt kaksikko jatkoi musiikin tekoa nimellä Chris and Cosey. Useat yhtyeet ja artistit, kuten Cabaret Voltaire, Nine Inch Nails ja Einstürzende Neubauten ovat ammentaneet Throbbing Gristlestä inspiraatiota ja maininneet yhtyeen esikuvakseen.[6] Throbbing Gristlen hajoamisen jälkeen yhtyeeltä on julkaistu useita äänitteitä, joista suurin osa on live-tallenteita. Merkittävimpiä olivat vuoden 1981 24 Hours (myöhemmin uudelleenjulkaistu nimellä 36 Hours) sekä vuoden 1983 julkaisu Once Upon a Time (Live at the Lyceum) ja vuoden 1986 julkaisu TG CD 1.[3]

2004–2010: comeback

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2004 Throbbing Gristle kokoontui uudelleen alkuperäisellä kokoonpanolla. Yhtye julkaisi vielä kolme albumia TG Now (2004), Part Two: The Endless Not (2007) sekä The Third Mind Movements (2009). Yhtye hajosi sisäisiin riitoihin vuonna 2010 P-Orridgen erottua kesken kiertueen.[8] Peter ”Sleazy” Christopherson kuoli pian sen jälkeen.[9][10] Genesis P-Orridge kuoli New Yorkissa leukemiaan 14. maaliskuuta 2020.[11]

Julkaisut

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmalevyt

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Videotallenteet:

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d e Matthew Higgs: Throbbing Gristle Artforum. 1.5.2003. Viitattu 29.11.2025. (englanniksi)
  2. ↑ Dimery, Robert (toim.): 1001 Albums You Must Hear Before You Die. Cassell Illustrated, 2005. ISBN 1-84403-392-9
  3. ↑ a b c d e f Throbbing Gristle · Biography · Artist ⟋ RA Resident Advisor. Viitattu 29.11.2025. (englanniksi)
  4. ↑ Genesis P-Orridge Songs, Albums, Reviews, Bio ... AllMusic. Viitattu 28.11.2025. (englanniksi)
  5. ↑ Industrial Records Discogs. Viitattu 2.3.2018. (englanniksi)
  6. ↑ a b rilm: Throbbing Gristle, industrial music, and civilization wrecking Bibliolore. 31.1.2025. Viitattu 21.12.2025. (englanniksi)
  7. ↑ 36 Years Ago: THROBBING GRISTLE last performance, FLIPPER support (Videos, Flyers, Photos) Todestrieb Records. 29.5.1981. Viitattu 7.12.2025. (englanniksi)
  8. ↑ Throbbing Gristle 'cease to exist' after Genesis P-Orridge quits tour The Guardian. 1.11.2010. Viitattu 17.3.2020.
  9. ↑ Arthur Ivan Bravo: A Beginner's Guide to Throbbing Gristle VICE. 15.3.2016. Viitattu 7.12.2025. (englanniksi)
  10. ↑ Dave Simpson: Peter 'Sleazy' Christopherson: 1955-2010 The Guardian. 25.11.2010. Viitattu 7.12.2025. (englanniksi)
  11. ↑ Genesis P-Orridge Songs, Albums, Reviews, Bio ... AllMusic. Viitattu 28.11.2025. (englanniksi)

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Simon Ford: Wreckers of Civilisation: The Story of COUM Transmissions and Throbbing Gristle. Black Dog Publishing, 1999. ISBN 978-1-901033-60-1 (englanniksi)
  • Éric Duboys: Throbbing Gristle: Industrial Music for Industrial People. Camion Blanc, 2007. ISBN 978-2-910196-49-3 (ranskaksi)
  • V. Vale: RE/Search 4/5: William Burroughs, Brion Gysin, Throbbing Gristle. V/Search, 1982. ISBN 978-0965046-91-6 (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Throbbing_Gristle&oldid=23748793”