The Lobster

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Lobster
Ohjaaja Giórgos Lánthimos
Käsikirjoittaja
Tuottaja
Säveltäjä -
Kuvaaja Thimios Bakatakis
Leikkaaja Yorgos Mavropsaridis
Pukusuunnittelija Sarah Blenkinsop
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö Film4 Productions
Levittäjä Good Films
Vudu
Ensi-ilta
Kesto 118 minuuttia[1]
Alkuperäiskieli englanti, ranska
Budjetti 4 miljoonaa euroa[2]
Tuotto 14 miljoonaa euroa[3]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

The Lobster on vuonna 2015 ensi-iltansa saanut dystooppinen draamakomedia, jonka on ohjannut Giórgos Lánthimos.[1] Elokuva kertoo yhteiskunnasta, jossa yksinolo on kielletty ja ihmisellä on 45 päivää aikaa löytää kumppani tai hänet muutetaan valitsemakseen eläimeksi.

Elokuva sai ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla ja oli ehdokkaana Kultaisen palmun -saajaksi. Elokuva voitti tuomariston palkinnon.[4]

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Davidin (Colin Farrell) vaimo jättää hänet toisen likinäköisen miehen vuoksi. Yksineläminen ei ole sallittua, joten David ja hänen koiraksi muutettu veljensä siirretään hotelliin, jossa hänellä on 45 päivää aikaa löytää uusi kumppani. Jos kumppanin löytäminen ei onnistu tavoiteajassa, ihminen muutetaan valitsemakseen eläimeksi. David haluaa että hänet muutetaan hummeriksi, sillä ne elävät yli 100-vuotiaaksi ja ovat siniverisiä.

Hotellin asukkaat elävät hotellinjohtajan (Olivia Colman) tiukan kurin alla tehden kaiken yksin. He saavat esimerkiksi harrastaa vain sellaisia urheilulajeja, joita voi harrastaa yksin ja he myös syövät ateriansa jokainen omassa pöydässään yksin. Hotellin sääntöjen mukaan masturbointi on kiellettyä ja asukkaiden tulee osallistua parisuhteen iloista kertoville propagandaluennoille. Joka päivä asukkaat metsästävät nukutusnuolilla läheisessä metsässä asuvia kapinallisia Yksinäisiä, ja he saavat jokaisesta onnistuneesta kiinniotetusta Yksinäisesta lisäpäivän hotellissa.

Parinvalinnassa tärkeätä on että kumppaneilla on joku heitä yhdistävä ominaisuus, kuten hyvä lauluääni, likinäköisyys, ontuminen tai usein toistuvat nenäverenvuodot. Potentiaalisen kumppanin löytyessä asukkaat saavat parihuoneen ja he saavat harrastaa ryhmäliikuntalajeja. Viimeiseksi parisuhde testataan kahden viikon ”lomalla” huvijahdilla ennen sopeuttamista takaisin yhteiskuntaan. David tutustuu hotellissa keksejä rakastavaan naiseen (Ashley Jensen), ontuvaan mieheen (Ben Whishaw) ja puhevikaiseen mieheen (John C. Reilly). Heistä ontuva mies aloittaa suhteen nenäverenvuotonaisen (Jessica Barden) kanssa valehtelemalla kärsivänsä itsekin usein nenäverenvuodoista. David valitsee parikseen sydämettömän naisen (Angelikí Papoúlia) ja teeskentelee olevansa yhtä tunteeton.

Kun sydämetön nainen tappaa Davidin veljen, David jää kiinni valheestaan ja päätyy metsään elämään Yksinäisten kanssa. Heidän johtajansa (Léa Seydoux) pitää yllä tiukkaa kuria, esimerkiksi kaikkien tulee kaivaa valmiiksi oma hautansa ja ryhmän jäseniltä on kielletty flirttailu. Ryhmän jäsenet tekevät retkiä tavalliseen yhteiskuntaan teeskennellen olevansa pariskuntia. Yksinäiset tekevät myös hyökkäyksen hotelliin sinne soluttautuneen sisäkön (Ariane Labed) avulla. Ajan kuluessa David ja likinäköinen nainen (Rachel Weisz) ihastuvat ja johtaja rankaisee naista sokaisemalla hänet.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  Colin Farrell    David  
  Rachel Weisz    Likinäköinen nainen  
  Olivia Colman    Hotellinjohtaja  
  Garry Mountaine    Hotellinjohtajan puoliso  
  Ariane Labed    Sisäkkö  
  Ben Whishaw    Ontuva mies  
  John C. Reilly    Puhevikainen mies  
  Angelikí Papoúlia    Sydämetön nainen  
  Jessica Barden    Nenäverenvuotonainen  
  Ashley Jensen    Keksinainen  
  Léa Seydoux    Yksinäisten johtaja  
  Michael Smiley    Yksinäisten jäsen  

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Lobster on Lánthimoksen kuudes elokuva ja ensimmäinen englanninkielinen elokuva. Hänen vuoden 2009 elokuvansa Kulmahammas oli ehdolla parhaan vieraskielisen elokuvan Oscar-palkinnon saajaksi.[4] Elokuvan tuotanto alkoi vuonna 2010, kun Element Pictures ja Lánthimos aloittivat yhteistyön. Kaksi vuotta myöhemmin oli valmiina 12-sivuinen käsikirjoitus yksinäisyyden kieltävässä dystopiassa elävästä miehestä.[2]

Elokuva rahoitettiin usean eri toimijan yhteistyönä jossa mukana olivat muun muassa British Film Institute (Iso-Britannia), Irish Film Board (Irlanti) sekä CanalPlus ja Cinéma Multimédia Communication (Ranska).[2]

Elokuva kuvattiin kuudessa viikossa 24. maaliskuuta ja 9. toukokuuta välisenä aikana vuonna 2014 Kerryn kreivikunnassa Irlannissa.[2][5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b THE LOBSTER 17.3.2015. British Board of Film Classification. Viitattu 3.9.2015. (englanniksi)
  2. a b c d Pritchard, Tiffany: Les Arcs celebrates diverse crop of Ireland films Screen Daily. 21.12.2014. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)
  3. The Lobster (2015) - Financial information The Numbers. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)
  4. a b McGovern, Joe: Cannes Jury Prize winner The Lobster books a new release date – exclusive Entertainment Weekly. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)
  5. Barraclough, Leo: Colin Farrell, Rachel Weisz to Star in Yorgos Lanthimos’ ‘The Lobster’ Variety. 3.2.2014. Viitattu 22.8.2016. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]