The Invisible Man (elokuva)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
The Invisible Man
Ohjaaja Leigh Whannell
Käsikirjoittaja Leigh Whannell
Perustuu H. G. Wellsin romaaniin Näkymätön mies
Tuottaja
Säveltäjä Benjamin Wallfisch
Kuvaaja Stefan Duscio
Pääosat
Valmistustiedot
Valmistusmaa
Tuotantoyhtiö
Levittäjä Universal Pictures
Ensi-ilta
Kesto 124 minuuttia
Alkuperäiskieli englanti
Budjetti 7 000 000 $[1]
Tuotto 122 914 050 $[1]
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
AllMovie

The Invisible Man on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut tieteiskauhuelokuva, joka perustuu H. G. Wellsin romaaniin Näkymätön mies. Elokuvan ohjaajana ja käsikirjoittajana toimi Saw-elokuvista, Dead Silencesta ja Riivattu-elokuvista tunnettu Leigh Whannell.

Elokuvan traileri julkaistiin 7. marraskuuta 2019.

Juoni tiivistettynä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elokuvan päähenkilö Cecilia "Cee" Kass huumaa väkivaltaisen miehensä, Adrian Griffinin ja pakenee heidän yhteisestä kodistaan. Cecilia saa kyydin siskoltaan ja pääsee asumaan ystävänsä ja poliisin, Jamesin ja tämän teini-ikäisen tytön Sydneyn luokse. Cecilia ei uskalla lähteä ulos pitkään aikaan, kunnes hän saa tietää, että Adrian on kuollut oman kätensä kautta. Cecialia saa miehensä viiden miljoonan dollarin perinnön sillä ehdolla, ettei hän syyllisty rikokseen.

Vähitellen Cecialia alkaa epäillä, ettei Adrian olekaan kuollut. Hänen uudessa kodissaan kummittelee, mutta kukaan ei tietenkään usko häntä. Cecilia on varma, että Adrian on lavastanut kuolemansa ja tehnyt itsestään näkymättömän, koska hän oli eläessään optiikan uranuurtaja. Näkymätön Adrian tekeekin Cecilian elämästä yhtä kärsimystä.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 Elisabeth Moss  Cecilia Kass  
 Oliver Jackson-Cohen  Adrian Griffin / näkymätön mies  
 Storm Reid  Sydney (Jamesin tytär)  
 Aldis Hodge  James  
 Harriet Dyer  Emily, Cecilian sisko 

Arvosteluja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Sanomat
Pertti Avola
2/5 tähteä [2]
Hufvudstadsbladet
Krister Uggeldahl
3/5 tähteä [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b The Invisible Man (2020) Box Office Mojo. Viitattu 5.5.2020. (englanniksi)
  2. Avola, Pertti: Näkymätön paha vainoaa paennutta vaimoa. Helsingin Sanomat, 28.2.2020, s. B 5. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 17.5.2020.
  3. Uggeldahl, Krister: Osynliga män som hatar kvinnor. Hufvudstadsbladet, 28.2.2020, s. 24. Artikkelin maksullinen verkkoversio.. Viitattu 17.5.2020.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]