Terramaren kulttuuri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Terrameren kulttuuri vallitsi Pohjois-Italiassa noin 1700-1150 eaa.

Terramaren kulttuuri oli vallihaudoin ja maavallein linnoitettuja asuinpaikkoja rakentanut pronssikautinen kulttuuri Italiassa. Se ajoitetaan vuosiin 1700-1150 eaa. Terramaren kulttuuri esiintyi pelkästään Emilia-Romagnan alueella. Ihmiset elivät metsästyksellä, karjanhoidolla ja maanviljelyllä. He asuivat puutaloissa kylissä. Kulttuuri muuttui äkisti varhaisena etruskikulttuurina pidettyyn Villanovan kulttuuriin.

Terramaren kulttuuri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terrameran kulttuuri ajoitetaan keski- ja myöhäispronssikauteen suunnilleen aikaan 1700-1150 eaa. Etelämpänä italiassa vallitsi Apenniinien kulttuuri. Niinpä kulttuuri oli minolaisen ja mykeneläisen kulttuurin aikalainen. Terrameren kulttuurin ihmisiä on väitetty mm. Tonavalta tulleiksi ja ligurialaisetn sukuisiksi. Kulttuurin nimitys tulee terra marna- maannoksesta, joka on entistä järven pohjaa.

Talot, kylät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Terrameren kulttuurin paalutalot saattoivat näyttää tältä.

Talot olivat hirsitaloja, ja saatettin kuivalla maallakin rakentaa tolppien varaan. 60 kylää tunnetaan, lähes kaikki Emilian alueelta Pohjois-Italian Pojoen laaksosta. Keksipronssikauden kylien ala oli 1-2 ha, mutta myöhäispronssikautistan jopa 60 ha. Keskipronssikautista 2ha kylää ympäröivä alue oli yleensä 25 km² ja MBII-kaudella kylien väli saattoi olla niinkin pieni kuin 2km. MBII-keskipronssikautisessa kylässä saattoi asua noin 250-260 asukasta. MBIII-kaudella jotkut kylät ympäröitiin vallihaudoin ja ne kasvoivat jopa 20 ha kokoisiksi.

Hautaukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hautaukset olivat sekä tavallisia että polttohautauksia. Polttohautaus lienee tullut myöhäisellä kaudella.

Terramaren kulttuurin tuho[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Noin 1200-1150 eaa Terrameren kulttuuri tuhoutui äkisti ja kylät hylättiin. Niissä oli asunut RB-myöhäispronssikaudella jopa 150000-200000 asukasta. Kylien autioituminen saattoi johtua nälästä. Varsinkin Emilian alue tyhjeni sadoiksi vuosiksi. Kulttuurin jälkeen tuli esi-etruskilainen proto-Villanovan kulttuuri, jossa on Terrameren tai uurnakenttäkulttuurin piirteitä. Proto-villanovalaiset hautasivat uurniin.

Löytöpaikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muinaisia Terramaren kulttuurin kyliä.

  • Santa Rosa di Poviglio
  • Fondo Paviani
  • Case del Lago
  • Case Cocconi
  • Anzola dell'Emilia

Löytöpaikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Anzola dell'Emilia

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]