Telley Savalas Otieno

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Telley Savalas Otieno (19775. helmikuuta 2022) oli kenialainen näyttelijä.

Hän työskenteli monipuolisesti elokuva-alalla ja teatterin parissa. Hän toimi tuottajana (mm. Spruts of Blood, 2002), käsikirjoittajana (mm. Displaced Image, 2002) ja näyttelijänä elokuvissa, kuten muun muassa vuonna 2012 valmistuneessa elokuvassa Suomen marsalkka, jossa hän esittää Carl Gustaf Emil Mannerheimia.[1]

Lisäksi Otieno oli mukana useissa kansainvälisissä tuotannoissa, kuten sivurooleissa elokuvissa Tomb Raider ja Jossain Afrikassa.[2] Otieno toimi myös valokuvamallina Italiassa ja tanssitaiteilijana.[2][1] Kenialainen The Standard on luonnehtinut verkkolehdessään Otienoa yhdeksi Kenian parhaista näyttelijöistä.[1]

Telley Savalas Otieno opiskeli teatteritiedettä ja kirjallisuutta Nairobin yliopistossa sekä teki vapaaehtoistyötä vankien ja katulasten kanssa.[2] Otienon äiti nimesi hänet näyttelijä Telly Savalasin mukaan ja toivoi, että pojastakin tulisi näyttelijä.[3]

Otieno voitti heinäkuussa 2014 kenialaisen Kalasha-palkinnon parhaasta pääosasta Suomen marsalkassa.[4]

Otieno kuoli helmikuussa 2022 moottoripyöräonnettomuudessa saamiinsa vammoihin.[5]

  1. a b c HS: Hän esittää Ylen Mannerheimia – katso kuva Iltalehti. 15.8.2012. Viitattu 24.9.2012.
  2. a b c Medialle Suomenmarsalkka.fi. Yleisradio. Arkistoitu 1.10.2012. Viitattu 24.9.2012.
  3. Kinnunen, Kalle: Mannerheim. Suomen Kuvalehti, 17.8.2012, nro 33, s. 21. Otavamedia.
  4. Hirsimäki, Tiina: Suomen Marsalkka voitti Kenian oscarin Yle Uutiset. 26.7.2014. Viitattu 26.7.2014.
  5. Muendo, Stevens: Industry mourns actor Telley Savalas Otieno The Standard. 9.2.2022. Viitattu 23.2.2022. (englanniksi)
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.