Tel Mond
Tel Mond | |
---|---|
Paikallista katukuvaa. |
|
Tel Mond |
|
Koordinaatit: |
|
Valtio | Israel |
Hallintoalue | Keski-Israel |
Perustettu | 1929 |
Väkiluku (2018) | 12 862 |
Tel Mond (hepr. תל מונד) on kaupunki Israelin Keski-Israelin hallintoalueella. Sen asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 12 862.
Maantiede
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tel Mond sijaitsee Israelin keskiosassa noin 10 kilometriä Kfar Saban kaupungista pohjoiseen.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tel Mondin mošav perustettiin vuonna 1929 englantilaisen paroni Alfred Mondin aloitteesta. Mondin johtama Palestine Plantations Company alkoi perustaa paikalle sitruspuutarhoja ja hanketta tukivat myös muut Britannian juutalaiset. Israelin itsenäisyyssodan jälkeen vuonna 1948 alueelle tuli suuri joukko uusia siirtolaisia. Osa siirtolaisista asettui paikalle perustettuun väliaikaiseen siirtolaisleiriin, jonka paikalle rakennettiin sittemmin pysyvämpiä asumuksia. Oman kunnallisvaltuustonsa Tel Mond sai vuonna 1954.[1]
Väestö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Tel Mondin asukasluku oli vuoden 2018 lopussa 12 862.[2] Vuonna 2002 vastaava lukema oli 7 260 ja vuonna 1970 3 060.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Fred Skolnik ja Michael Berenbaum: Encyclopaedia Judaica Volume 19 Som-Tn, s. 597. Thomson Gale, 2007. ISBN 978-0-02-865928-2. (englanniksi)
- ↑ List of localities, in Alphabetical order (pdf) Central Bureau of Statistics. Viitattu 18.12.2019. (englanniksi)