Teemasivu:Rock/Artikkelipoiminta/50

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

The Offspring on suosittu yhdysvaltalainen punk rock-yhtye. Se perustettiin vuonna 1984. Heidän ensimmäinen albuminsa, The Offspring, ilmestyi vuonna 1989. Se ei saanut kovin paljoa suosiota, kuten ei myöskään toinen albumi, vuonna 1992 ilmestynyt Ignition. Yhtyeen läpimurto Yhdysvalloissa tapahtui vasta vuonna 1994 julkaistulla albumilla nimeltä Smash, joka sisälsi suuret hitit "Come Out and Play (Keep 'Em Separated)", "Gotta Get Away" ja "Self-Esteem". Vuoden 1998 albumi Americana nosti yhtyeen supersuosioon, jolta nousi kappaleet "Pretty Fly (For a White Guy)", "Why Don't You Get a Job?", "She's Got Issues" ja "The Kids Aren't Alright". Vuonna 2000 julkaistu albumi Conspiracy Of One ei ollut odotettu menestys, mutta se sisälsi yhden suuren hitin "Original Prankster". 2002 yhtye alkoi nauhoittaa albumiaan Splinter, jonka aikana yhtyeen pitkäaikainen rumpali Ron Welty lähti omaan yhtye-projektiinsa vedoten, albumi julkaistiin seuraavan vuoden lopussa. Yhtye työstää parhaillaan uutta studioalbumia, joka julkaistaan luultavasti vuoden 2007 loppupuoliskolla. Albumin tuottajana toimii Bob Rock. The Offspring julkaisi kokoelmalevyn Greatest Hits vuonna 2005, se sisältää yhtyeen suurimmat hitit ja mm. yhden täysin uuden kappaleen. Yhtye on myynyt yli 32 miljoonaa levyä ympäri maailmaa.