Teemasivu:Koirat/Koiraeläin05

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Susi eli hukka (Canis lupus) on koiraeläimiin kuuluva nisäkäs, joka on biologisesti määriteltynä samaa lajia kuin kesy koira. Susi on peto- ja laumaeläin. Aiemmin susia oli lähes kaikkialla maapallolla, mutta nykyään niitä on lähinnä Pohjois-Amerikassa ja Euraasiassa. Susien elinalueisiin kuuluvat metsät, tundrat, taigat, tasangot ja vuoret.

Susiin suhtautuminen on hyvin ristiriitaista. Etenkin syrjäseuduilla ja yleensä alueilla, missä sudet ovat aiheuttaneet vahinkoja, kannatetaan susikannan vähentämistä ja tappolupien myöntämistä. Toisaalta viime vuosina havaitusta susikannan kasvusta huolimatta populaatio on edelleen Suomessa hyvin pieni, ja susi onkin luokiteltu Suomessa erittäin uhanalaiseksi. Vaikka susi on erämaaoloissa vaaraton ihmiselle, voi ihmisiin tottuneen suden käytös muuttua. Suden pelko ja viha sitä kohtaan kuvastuu myös kansanperinteestä. Susi kuvataan saduissa usein pahaksi eläimeksi.