Tarinatuokio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tarinatuokio
Janoschs Traumstunde
Tunnuskuva.
Tunnuskuva.
Tyyli animaatiosarja
Kestoaika 25 minuuttia
Alkuperämaa Saksan lippu Saksa
Verkko Suomen lippu Yle TV1, Yle TV2, Yle Fem, MTV Juniori
Julkaistu 1986
Esitetty Saksan lippu 12. lokakuuta 1986 – 2. huhtikuuta 1990
Tuotantokausia 2
Jaksoja 26
Tuotanto
Säveltäjä(t) Wolfram Brunke
Tuotantoyhtiö(t) Egenolf & Jeske
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Tarinatuokio (alkuperäiseltä nimeltä Janoschs Traumstunde) oli vuosina 1986–1990 puolalaisen kirjailijan Janoschin satuihin perustuva 26-osainen animaatiosarja.

Sarjassa esiintyneitä hahmoja olivat muun muassa Pikku Karhu ja Pikku Tiikeri.[1] Jokaisessa jaksossa esiintyy myös hapsutukkainen karhu, joka esittelee tulevan jakson tarinan ja pitää välipuheita.

Suomessa sarja esitettin ensimmäisen kerran Yle TV1-kanavalla 1990-luvun alussa, sen jälkeen uusintana muutamia kertoja Yle TV1:lla ja Yle TV2:lla. FST:n puolella sarjaa esitettiin ruotsin kielellä. Yleisradion dubbauksessa ääninäyttelijöinä olivat Risto Aaltonen ja Inkeri Wallenius. SF Film Finland Oy uudelleen dubbasi sarjan jaksoja 2000-luvulla. Uudelleendubattuja jaksoja on esitetty MTV Juniori -maksukanavalla sekä julkaistu DVD:nä ja VHS:nä[2].

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. 1980-luvun lasten animaatio: Tarinatuokio Yle Muistikuvaputki. 21.11.2008. Viitattu 23.2.2015.
  2. Janoschin Tarinatuokio 6 dvd:n keräilyboksi SF Film Finland Oy. Viitattu 23.2.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä televisioon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.