Susan Peters
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan. |
Suzanne Carnahan, taiteilijanimeltään Susan Peters, ((3. heinäkuuta 1921 Spokane, Washington, Yhdysvalalt – 23. lokakuuta 1952 Visalia, Kalifornia, Yhdysvallat) oli yhdysvaltalainen näyttelijä.
Peters esitti ensimmäisten Hollywood-vuosiensa aikana pieniä rooleja oikealla nimellään. Hänen läpimurtonsa oli Sattuma korjaa satoa (1942), josta hän oli Oscar-ehdokkaana.
Petersin muita elokuvia ovat muun muassa Laulu Venäjästä (1943) ja Tytöt remmissä (1945). Hän oli vuodesta 1943 naimisissa näyttelijä Richard Quinen kanssa ja vammautui uudenvuodenpäivänä 1945 ollessaan tämän kanssa metsällä ja metsästyskiväärin lauettua vahingossa. Luoti vaurioitti Petersin selkärankaa ja hän vietti loppuelämänsä vyötäröstä alaspäin halvaantuneena.
Vaikka Petersin jalat eivät toimineet, hän jatkoi näyttelijänuraansa elämänsä loppuvaiheisiin saakka. Petersillä ja Quinella oli adoptoitu poika Timothy. Avioliitto päättyi eroon syyskuussa 1948. Viimeisinä vuosina Petersin terveys rappeutui pahoin, ja kuukausia ennen kuolemaansa hän sairastui anoreksiaan. Peters kuoli munuaistautiin ja keuhkokuumeeseen[1] 31-vuotiaana.
Petersillä on tähti Hollywood Walk of Famella.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Susan Peters Biography, Turner Classic Movies. Viitattu 2.5.2024 (Arkisto)
|