Suomen Suojelusliitto

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Suomen suojelusliitto)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Suomen Suojelusliitto (Finlands Skyddsförbund) oli suomalainen vuonna 1923 perustettu kommunismin vastainen järjestö, joka kuului vuodesta 1924 alkaen jäsenenä Genevessä perustettuun Kansainväliseen antikommunistiseen liittoon (Entente internationale contre la III:e internationale). Suomen Suojelusliitto toimi vuoteen 1944 saakka, joskin aktiivisimmillaan se oli 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa.

Liiton perustivat senaattorit Heikki Renvall ja Kaarlo Castrén sekä professorit Bernhard Wuolle ja Onni Tarjanne. Perustamissopimuksen ensimmäiset allekirjoittajat olivat C. G. E. Mannerheim ja P. E. Svinhufvud. Liitto harjoitti kommunisminvastaista valistustoimintaa ja jakoi muun muassa lehdistötiedotteita. Liiton oman arvion mukaan vuonna 1924 Suomessa julkaistuista kommunismia käsittelevistä lehtiartikkeleista pääosa oli sen laatimia. Se teki yhteistyötä Etsivän Keskuspoliisin kanssa. Molemmat vaativat julkaistuissa artikkeleissaan koko vasemmistolaisen työväenliikkeen lakkauttamista Suomessa, mitä perusteltiin sillä, että kyse oli Moskovasta ohjatusta, yhteiskuntajärjestyksen tuhoamiseen tähtäävästä toiminnasta.

Suomen Suojelusliitto julkaisi 1929–1931 Suomen suojelusliitto ja Valkoinen vartio-nimisiä kuukausijulkaisuja.