Virallinen lehti
Virallinen lehti | |
---|---|
ruots. Officiella tidningen | |
Virallisen lehden kansi vuodelta 2014. |
|
ISSN | ISSN 2242-881X |
Perustettu | |
Lakkautettu | 2018 (painettu) |
Päätoimittaja | Jari Linhala |
Kotimaa | Suomi |
Ilmestymistiheys | tiistaisin ja perjantaisin |
Kieli | suomi ja ruotsi |
Aiheesta muualla | |
Kotisivu |
Virallinen lehti (ruots. Officiella tidningen) on suomalainen lakisääteisiä ja muita virallisia ilmoituksia ja kuulutuksia sekä valtiollisia asioita sisältävä lehti. Nykyisin sitä julkaisee Edita Publishing Oy. Lehti ilmestyy tiistaisin ja perjantaisin. Lehden päätoimittaja on Jari Linhala.
Virallinen lehti perustettiin vuonna 1820 alkujaan nimellä Finlands allmänna tidning ja se on Suomen vanhin edelleen ilmestyvä lehti. Sen ensimmäinen numero ilmestyi 3. tammikuuta 1820.[1] Virallisten ilmoitusten ja kuulutusten lisäksi siinä julkaistiin alkujaan myös sekä koti- että ulkomaisia uutisia.[1] Ajan tavan mukaan se julkaisi jatkokertomuksena myös novelleja ja muuta kaunokirjallisuutta.[lähde? ] Lehti oli levikiltään usean vuosikymmenen ajan ylivoimaisesti Suomen suurin.[1]
Vuonna 1856 keisari Aleksanteri II päätti, että valtion oli ryhdyttävä julkaisemaan myös suomenkielistä virallista lehteä. Saman vuoden marraskuussa ilmestyikin Suomen Julkisia Sanomia -lehden näytenumero. Alkujaan sen tuli sisältää tietoa hallituksen toimista ja maan hallinnosta sekä artikkeleja uskonnollisista ja moraalisista kysymyksistä ja maataloudesta. Vuonna 1866 sen nimeksi tuli Suomalainen Wirallinen lehti.[1]
Molemmat viralliset lehdet lakkasivat kuitenkin jo 1800-luvun lopulla julkaisemasta laajempaa mielenkiintoa herättäneitä kirjoituksia, ja niiden sisällöksi jäivät lähes yksinomaan viralliset kuulutukset, jotka lain tai asetuksen mukaan oli niissä julkaistava.[1]
Vuonna 1899 perustettiin Suomeen myös venäjänkielinen virallinen lehti, Finljandskaja gazeta, joka ilmestyi Suomen itsenäistymiseen saakka.[1]
Vuonna 1931 säädettiin nykyinen laki virallisesta lehdestä. Silloin suomen- ja ruotsinkielinen lehti yhdistettiin ja lehti sai nykyisen nimensä Virallinen lehti – Officiella tidningen.[1] Lain mukaan ”lehdessä julkaistaan muun muassa ne ilmoitukset, kuulutukset ja muut asiakirjat, jotka, sen mukaan kuin erikseen on säädetty, on tiedotettava virallisessa lehdessä tai virallisissa lehdissä”. Siitä lähtien lehden sisältö on pysynyt jokseenkin samana. Muutamia kuulutusryhmiä on tosin poistettu ja toisia lisätty. Sitä paitsi lehteen on lisätty Hyvää virkakieltä -palsta sekä vuodesta 1974 lähtien julkaistu Valtioneuvoston viikko.[1]
Virallisen lehden painettu versio lakkasi ilmestymästä 31.12.2018, ja vuoden 2019 alusta lehteä on julkaistu vain sähköisesti.[2]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Virallinen lehti
- Credita (Arkistoitu – Internet Archive)
- Laki virallisesta lehdestä
- Suomalaisen Wirallisen Lehden numerot vuosilta 1866–1910 Historiallisessa sanomalehtikirjastossa
- Finlands allmänna tidningin numerot vuosilta 1820–1910 Historiallisessa sanomalehtikirjastossa