Suolakkokasvi

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Merisuolake on Suomen rannoilla kasvava suolakkokasvi.

Suolakkokasvi eli halofyytti[1] on kasvilaji, joka pystyy kestämään suolaisia elinympäistöjä. Suolakkokasvit voivat erittää ylimääräisen suolan suolarauhasten tai takkokarvojen avulla tai laimentaa solujen suolapitoisuutta korkealla vesipitoisuudella. Suolakkokasvit voidaan jakaa kahteen ryhmään, ehdolliset suolakkokasvit vain sietävät suolaisuutta, mutta ehdottomat suolakkokasvit vaativat suolan tietyn vähimmäispitoisuuden.[1]

Suolakkokasvien lajimäärää on vaikea arvioida, koska varsinaista rajanvetoa suolapitoisuudelle, jonka jälkeen kasvi luokitellaan suolakkokasviksi, on vaikea tehdä. Lajeja kuitenkin on suhteellisen vähän, ehkä noin 5 000–6 000, eli kaksi prosenttia kaikista koppisiemenisistä. Eniten suolakkokasveja löytyy savikkakasveista. Lisäksi heinä-, herne- ja asterikasveissa on runsaasti suolakkokasvilajeja.[2] Suomen rannikoiden suolakkokasvoja ovat esimerkiksi meriratamo, suola-arho ja merisuolake.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Suolakkokasvi Tieteen termipankki. Viitattu 9.11.2014.
  2. Glenn, Edward P. & Brown, J. Jed: Salt Tolerance and Crop Potential of Halophytes. Critical Reviews in Plant Sciences, 1999, 18. vsk, nro 2, s. 228. CRC Pres. Artikkelin verkkoversio (pdf) Viitattu 9.11.2014. (englanniksi)