Summa contra gentiles

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Summa contra gentiles (Summa pakanoita vastaan) on Tuomas Akvinolaisen vuosien 1258 ja 1264 välisenä aikana kirjoittama skolastinen filosofinen ja teologinen teos. Teoksen tarkoituksesta, tarkoitetusta lukijakunnasta ja sen suhteesta Tuomaan muihin töihin on väitelty paljon. Se luokitellaan kuitenkin yleensä summa-tyyppisiin teoksiin, teologisiin synteeseihin, samoin kuin Tuomaan aiemmat Kommentaari Pietari Lombardialaisen Sentensseihin ja Summa theologiae, vaikkakin kaikkien näiden käsittelemissä asioissa ja alkuperäisessä tarkoituksessa on suuria eroja.

Teoksen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Summan rakenne on erikoinen verrattuna Tuomaan muihin summa-teoksiin ja muuhun skolastiseen kirjallisuuteen. Se on jaettu karkeasti kahteen osaan, kirjoihin I-III, jotka käsittelevät totuuksia jotka ovat luonnollisesti ihmismielen saavutettavissa, ja kirjaan IV, joka käsittelee totuuksia joita luonnollinen järki ei kykene ymmärtämään, kuten Pyhä Kolminaisuus, lihaksituleminen, sakramentit ja ylösnousemus.

Yksityiskohtaisemmin, ensimmäinen osa käsittelee Jumalaa koskevia totuuksia, jotka ihmisen mielen luonnolliset kyvyt kykenevät ymmärtämään. Tuomas katsoo, että voimme tieää, että Jumala on olemassa, että Jumala on yksi ja että Jumala on hyvä ilman että äly tarvitisi apua. Kukin kolmesta ensimmäisestä kirjasta tarkastelee ihmiskunnan luonnollista ymmärrystä Jumalasta eri tavalla. Kirja I käsittelee Jumalaa itseänsä, kuten hänen tietämistään ja tahtomistaan. Kirja II käsittelee Jumalaa hänen toimiessaan, hänestä lähtevinä tekoina, kuten luomisena. Kirja III näyttää kuinka Tuomaan mielestä kaikilla asioilla on päätöksensä Jumalassa.

Kirjan IV voidaan katsoa peilaavan kirjojen I-III rakennetta, vaikkakin se tarkastelee asioita jumalallisen ilmoituksen näkökulmasta. Näin kirjan IV ensimmäinen osa käsittelee Jumalaa itseään, kuten Pyhää Kolminaisuutta, toinen osa Jumalan tekoja, kuten lihaksitulemista ja sakramentteja, ja kolmas osa Jumalaa kaiken loppuna, kuten kuolleiden ylösnousemuksessa.

Teoksen rakenne on saanut aikaan väittelyitä. Jotkut kristityt ovat katsoneet, että jako jumalallisiin ja inhimillisiin totuuksiin on tarpeeton. Tuomas katsoi kuitenkin, että kaksijakoisuus johtuu pelkästään inhimillisen tiedon rajoitteista. Itsessään on olemassa vain yksi totuus, Jumalan tieto itsestään. Ihmisillä, jotka ovat riippuvaisia aisteistaan luonnollisen tiedon lähteinä, on kahdenlaista tietoa Jumalasta. Toista havainnollistaa "pakanoiden" tietämys Jumalasta, se mitä voidaan tietää luonnollisella järjellä, ja toiseen kuuluvat ne asiat, jotka voidaan tietää vain kristillisen ilmoituksen valossa. Koska Tuomas käsittelee sitä mitä Jumalasta voidaan tietää tällä kaksijakoisella tavalla, monet ovat kutsuneet Summaa — ainakin sen kolmen ensimmäisen kirjan osalta — hänen kaikkein filosofisimmaksi teoksekseen siinä merkityksessä missä filosofia nykyään ymmärretään.

Teoksen tarkoitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ennen 1900-lukua oli olemassa selkeä konsensus siitä, miksi Tuomas kirjoitti teoksen. Legendan mukaan Raymundus Penafortilainen, Tuomaan sääntökunnan dominikaanien johtaja, oli pyytänyt Tuomasta "kirjoittamaan teoksen uskottomien virheitä vastaan, jonka kautta pimeyden pilvi voidaan karkottaa ja tosi auringon opetus tuoda esiin". Tästä legendasta on päätelty, että teoksella on ollut lähetystyöhön tai apologetiikkaan liittyvä luonne. Tuomas sanoo Summan esipuheessa, että kristillisiä harhaoppisia vastaan väitellessä joudutaan turvautumaan koko Raamattuun, jotta heidän virheensä voidaan osoittaa. Juutalaisia vastaan väitellessä voidaan käyttää Vanhaa testamenttia yhteisen ymmärryksen saavuttamiseksi. Muslimien ja pakanoiden kanssa ei ole olemassa samanlaista yhteistä tekstuaalista auktoriteettia, ja siksi tulee turvautua luonnolliseen järkeen, joka on kaikille ihmisille yhteinen. Siksi nähtiin, että Summa oli kirjoitettu, jotta se esittelisi uskottomille filosofisia vastaansanomattomia argumentteja, jotka kaikkien oli pakko hyväksyä, ja jotta he ne hyväksyttyään olisivat valmiit hyväksymään kristillisen uskon. Tuomas sanoo selvästi, että kristinuskon ilmoitetut totuudet eivät voi vedota järkeen samalla tavalla. Kolminaisuusopin ja Jumalan lihaksitulemisen puolustaminen vain luonnollisen järjen valossa tekisi kristinuskon vain naurettavaksi, koska kristityt eivät selvästikään usko vain järkeen perustuvien argumenttien ansiosta.

Nykyään monet epäilevät Raymundusta koskevan legendan paikkansapitävyyttä, ja vaikka legenda pitäisikin paikkaansa, sitä että Tuomas olisi tarkoittanut teoksen lähetystyön käsikirjaksi joko annettavaksi uskottomille heidän luettavakseen, tai dominikaanien omaksi koulutusoppaaksi pakanoiden kanssa käytäviin väittelyihin valmistautumiseksi. Yhtenä todisteena on pidetty sitä, että Tuomas viittaa teoksessaan ainoastaan muutaman kerran muslimeihin ja sanoo itse, ettei tunne näiden kirjoituksia kovinkaan paljon. Lähetystyön oppaat olivat kuitenkin tuohon aikaan yleisiä dominikaanisessa kirjallisuudessa, ja niillä oli tietyt standardit koskien vastustajien argumenttien tuntemusta. Näin Tuomaan Summa ei olisi ollut kovinkaan hyvä teos tässä tarkoituksessa.

Toinen huomio ohittaa teoksen historian kokonaan ja keskittyy siihen, mitä teksti itsessään käsittelee. Joissakin kaikkein varhaisimmissa Summan käsikirjoituksissa teoksella on eri nimi kuin Summa contra gentiles. Sitä kutsutaan myös nimellä Kirja katolisen uskon totuudesta vääräuskoisten virheitä vastaan. Teos on myös hyvin erilainen kuin summa-tyyppiset teokset yleensä. Vähemmän tunnettu nimi tekisikin kirjasta enemmän totuutta, vaikkakin katolisen uskon totuutta, käsittelevän kirjan. Nykyään kirja nähdäänkin enemmän tutkielmana totuudesta, siitä kuinka ihmiset voivat saada tietoa materiaalisista asioista, jotka johtavat tietämykseen jumalallisesta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]